perjantai 27. toukokuuta 2011

Sieni-pekonipiirakka

Tarkoitukseni oli tehdä parsa-pekonipiirakkaa, siis tätä, mutta lähikaupassa ei ollut parsaa. Koska olin tulossa töistä ja olin nälkäinen, en jaksanut lähteä kauemmas parsaa etsimään, vaan päätin tehdä sen sijaan sieni-pekonipiirakan samalla ohjeella - paitsi että jätin sitruunamehun pois, laitoin tuoretta timjamia ja persiljaa ja unohdin täytteestä kananmunat. Viimemainitut olisi kyllä kannattanut muistaa, nyt täyte jäi löysäksi. Oikaisin myös käyttämällä valmista piirakkataikinaa, jota en vaivautunut esipaistamaan. Viitseliäämpi voi tehdä taikinan esimerkiksi alla olevan Soppakellarista nyysimäni ohjeen mukaan. 

Sieni-pekonipiirakka

pohja:
100 g voita
2½ dl vehnäjauhoja
2-3 rkl kylmää vettä
(ripaus suolaa)

Nypi sekaisin pehmeä voi ja jauhot (joihin olet sekoittanut suolan, jos käytät). Lisää varovasti sen verran vettä, että saat aikaan taikinan, josta voi muovata pallon. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja esipaista 10-15 min.

täyte:
200 g pieniä herkkusieniä
1 paketti (170 g) pekonia
1 keskikokoinen sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
3 munaa
150 g ranskankermaa
1 dl kuohukermaa
1 dl parmesania raasteena
reilusti tuoretta, silputtua timjamia ja persiljaa
mustapippuria myllystä
 
Puhdista ja puolita sienet. Viipaloi pekoni. Kuori ja silppua sipuli ja murskaa kuorittu valkosipulin kynsi. Paista ensin pekoni reippaalla lämmöllä, ja sen jälkeen ruskista sienet pekonin rasvassa. Lopuksi hauduta sipuli ja valkosipuli pehmeäksi (lisää tarvittaessa voita/rypsiöljyä). 

Sekoita ranskankerma, kuohukerma, parmesaaniraaste, kananmunat, yrtit ja pippuri kulhossa. 

Jos käytät valmistaikinaa, vuoraa tässä vaiheessa taikinalla pyöreä tai suorakaiteen muotoinen piirakkavuoka. Levitä sipulisilppu ja pekoni taikinapohjalle. Kaada sitten ranskankermaseos päälle, ja lopuksi asettele pinnalle sienenpuolikkaat. Paista uunissa 200 asteessa n. 30 minuuttia tai kunnes reunat ja täytteen pinta ovat saaneet väriä.

 
Maku oli kohdallaan, mutta voisiko mitään muuta ollakaan, kun täytteenä on sieniä ja pekonia? Määrän olisi voinut saman tien kaksinkertaistaa kolmelle aikuiselle ja yhdelle lapselle.

Parsapiirakkaa sitten seuraavalla kerralla.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails