Lempinimen thaipyttis on keittiössämme saanut paistettu riisi, jonka ohje tuli aikanaan bongattua - mistä muualtakaan kuin Hesarin Ruokatorstaista (kiitokset oivallisista sivuista Hesariin). Aivan kuten kotoisampikin pyttipannu, tämä on tähderuokaa, jota voi viritellä sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään. Oheinen resepti on siis suuntaa-antava, ja edustaa paistettua riisiä siinä muodossa kuin se meidän taloudessamme useimmiten syödään.
Paistettu riisi (kahdelle isolle ja yhdelle pienelle nälkäiselle)
muutama desilitra tähteeksi jäänyttä keitettyä riisiä (puuroutumatonta, esim. basmati tai jasmiiniriisi sopii hyvin tähän ruokaan)
150-200 g kalkkunan fileesuikaleita (voi käyttää myös possua tai tähteeksi jäänyttä lihaa, mutta sitä ei meidän taloudessamme yleensä jää)
2-3 rkl punaista thai-currytahnaa
1 sipuli silputtuna
2-3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
200 g esim. vihreitä papuja, pikkuporkkanoita, parsakaalin nuppuja tai sokeriherneitä
1 tomaatti silputtuna
3 kananmunaa
2 tl hienoa sokeria (demerara)
2 rkl kalakastiketta (tai soijakastiketta)
maapähkinäöljyä paistamiseen
Sekoita 1 rkl currytahnaa kalkkunasuikaleisiin ja paista ne wokissa öljyssä sopivan kypsiksi. Kippaa lihat sivuun odottamaan.
Lisää öljyä, kuumenna ja paista sipulit ja valkosipulit. Lisää sitten 1-2 rkl currytahnaa, riisi, paistetut lihat, kasvikset, kalakastike ja sokeri. Kääntele ainekset kunnolla sekaisin ja paista jonkin aikaa käännellen, jotta ne kuumenevat kunnolla ja kauttaaltaan.
Sekoita munien rakenne rikki. Lisää munat ruuan joukkoon niin että siirrät riisiä hiukan syrjään ja kaadat ohuelti kananmunaa kuumaan wokkiin, annat hetken hyytyä ja kaavit sitten "munakkaan" riisin joukkoon, jatka tätä kunnes kaikki kananmuna on kypsennetty.
Lisää lopuksi muiden ainesten joukkoon tomaatti, kuumenna vielä hetki, ja thaipyttis on valmista nautittavaksi.
torstai 10. tammikuuta 2008
maanantai 7. tammikuuta 2008
Uusi ruokablogi
Sen jälkeen kun vajaata kaksi vuotta sitten aloitimme oman blogimme, uusia ruokablogeja on syntynyt kuin sieniä sateella. Useimmat niistä ovat huomattavasti ahkerammin päivitettyjä kuin omamme, jonka tahti on alusta saakka ollut verkkainen. Useimpia en myöskään ehdi seurata ollenkaan niin aktiivisesti kuin mitä ne ansaitsisivat, työn, perheen ja muiden kuin ruuanlaittoon liittyvien harrastusten viedessä leijonanosan ajastani.
Nyt täytyy kuitenkin suositella vieraillemme Äijäruokaa-blogia. Äijäruokaa kokkaava ari, joka on hemmotellut allekirjoittaneen makuhermoja pian viidentoista vuoden ajan, on varmaankin suurin syyllinen oman keittotaidollisen kunnianhimoni heräämiseen. Olenpa tainnut joskus tarjoutua myymään sieluni sherry-sinihomejuustokastikkeesta (sittemmin opettelin tekemään sitä itse).
Äijämäiseen aiheeseen sopii tämä kuva...

sunnuntai 6. tammikuuta 2008
Uuden vuoden lupaus
Onko muille tuttua se, että tulee laitettua niitä samoja ruokia viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, hieman vaihdellen valikoimaa vuodenajan mukaan, mutta kuitenkin (tälläkin hetkellä hellallamme jäähtyy vanha kunnon hapankaalipata)? Samaan aikaan hyllyt notkuvat keittokirjojen, ruokalehtien ja reseptileikekokoelmien painosta.
Ketun keittiö lupaa nyt juhlallisesti, että tänä vuonna laitamme ainakin kerran kuussa jotakin meille aivan uutta ja ennen kokeilematonta ruokaa, ja lisäksi bloggaamme tulokset.
Lunastaaksemme myös lupauksemme, tämä täysin ennenkokematon ohje sattui silmään Kodin kuvalehdestä 1/08 ja sitä täytyi päästä kokeilemaan.
Kalaa wasabi-tuorejuustotäytteellä
400 g vaalealihaista kalaa fileenä, esim. pangasiusta - meidän lähimarkettimme valikoimasta löytyi vain pakasteseitiä, mutta sekin käy
suolaa ja valkopippuria
150 g maustamatonta tuorejuustoa
wasabitahnaa maun mukaan (alkuperäisen ohjeen 1-2 tl oli liian vähän)
purjo
iso sipuli
ruokaöljyä
Laita kalafileet leikkuulaudalle ja sirota niille hiukan suolaa ja valkopippuria.
Sekoita tuorejuustoon muutama teelusikallinen wasabia, maistele seosta välillä niin tiedät milloin se on omaan makuusi sopivaa. Sekä wasabeissa että ihmisissä on eroa, eräs ystävämme vetelee tätä tulista herkkua raakana lusikalla, toisille riittää vähempikin.
Levitä wasabi-tuorejuusto (nahattomille) kalafileille ja kääri fileet rullalle.
Viipaloi purjo ja suikaloi sipuli ja hauduta niitä hetki pannussa öljyssä että ne pehmenevät. Levitä purjo-sipuliseos uunivuokaan ja aseta kalarullat päälle. Uunita 200 asteessa n. 20 minuuttia.
Lisäkkeenä nautimme jasmiiniriisiä. Hetimmiten aterian aloitettuamme tuli mieleen, että purjon ja sipulin lisäksi kalojen petiin voisi paistaa myös viipaloituja siitakesieniä. Eipä silti, ihan maittavaa, helppoa ja nopeaa ruokaa tästä tuli ilmankin.

torstai 3. tammikuuta 2008
Cantuccinit
Olen tainnut joskus ennenkin paljastaa, että en ole mikään leipuri. Erityisen paljon viitseliäisyyttä vaatisivat pikkuleivät, joten varsinkaan niitä en leivo. Poikkeuksena nämä meidän perheen jouluperinteeksi muodostuneet mantelileivät eli cantuccinit, joita tänä vuonna lähti myös syötäviksi joululahjoiksi. Tämäkin ohje on löytynyt joskus vuosia sitten Helsingin sanomien Ruokatorstai-sivuilta. Olen muuttanut sitä sikäli että olen lisännyt raastetun sitruunankuoren määrää, koska siitä tulee mukavan raikas maku.
Mantelileivät (n. 50 kpl)
50 g voita
2,25 dl sokeria
2 munaa
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunan kuori raastettuna
4 dl vehnäjauhoja
200 g kalttaamattomia manteleita
Sekoita pehmeä rasva ja sokeri keskenään ja lisää munat yksitellen. Lisää mausteet ja vehnäjauhot ja lopuksi kokonaiset mantelit.
Pyöritä taikinasta kaksi halkaisijaltaan noin kolmen sentin tankoa. Kääri ne folioon tai leivinpaperiin ja pane jääkaappiin kovettumaan noin puoleksi tunniksi. Siirrä ne sitten leivinpaperilla peitetylle pellille ja paista tankoja uunissa (sen alaosassa) 175 asteessa n. 20 min.
Anna tankojen jäähtyä hyvin ja leikkaa ne sen jälkeen sentin paksuisiksi viipaleiksi terävällä veitsellä. Lämpiminä tangot murenevat, joten malta antaa niiden jäähtyä kunnolla!
Aseta viipaleet takaisin uunipellille leivinpaperin päälle ja paista vielä 15-20 minuuttia 175 asteessa, kunnes ne kuivuvat ja saavat kullanruskean värin. Itse tapaan kääntää leivät n. 10 minuutin jälkeen koska kaasu-uunissa käy muuten turhan helposti niin, että peltiä vasten oleva puoli palaa.
Leivät säilyvät hyvin, jos eivät tule syödyksi sitä ennen. Nämä maistuivat Pojallekin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)