maanantai 29. marraskuuta 2010

Hirvipihvejä ja uunijuureksia

Viime viikonloppuna maakuntamatkalta palatessamme poikkesimme jälleen kerran Heilaan, ja muiden tuotteiden ohessa (mm. kuivattuja mesiangervon kukkia, Kolatun Vuohijuustolan Valma-valkohomejuustoa, Päivärinteen ruislastuja, savustettua possunfilettä ja konjakkisalamia, johon eritoten Poika on ihastunut) innostuimme ostamaan hirven filepihvit. Viikkoa myöhemmin sunnuntaina sitten nautimme nämä ostokset mustatorvisienikastikkeen ja uunijuuresten kanssa. Pihvit paistoimme niin kuin  pihvit yleensäkin, tosin nämä olivat hiukan vinoon leikattuja, mikä hankaloitti optimaalisen kypsyysasteen saavuttamista. Liha oli kuitekin mureaa, eikä mennyt kauttaaltaan läpikypsäksi. Voimakkaan makuinen mustatorvisienikastike komppasi mukavasti hirvipihviä, ja uunijuurekset olivat oivallinen lisukevalinta. Kokonaisuus oli siis onnistunut.


Uunijuurekset

3-4 porkkanaa
pieni lanttu
pulska palsternakka
muutama valkosipulin kynsi 
oliiviöljyä/rypsiöljyä
juoksevaa hunajaa
suolaa, mustapippuria

Kuori juurekset ja pilko ne suuhun sopiviksi haarukkapaloiksi. Kuori valkosipulin kynnet ja halkaise tai viipaloi ne. Laita juurespalat ja valkosipuli uunivuokaan. Valuta päälle öljyä ja pari-kolme ruokalusikallista juoksevaa hunajaa, mausta suolalla ja mustapippurilla ja sekoita. Paista uunissa 200 asteessa 40-50 minuuttia kunnes juurekset ovat sopivasti pehmenneet.
 
Jälkiruokana herkuttelimme juustoilla, kuten juuri mainitulla Valmalla. Juusto oli niin kypsää että pelkäsin sen jo muuttuneen kitkerän ammoniakkiseksi, mutta vielä mitä - maku oli hieno ja pehmeä.

7.12. Korjaus: väitin että juusto oli Verneriä. Ei ollut. Nyt on korjattu, ja tekstissä on oikean juuston nimi.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails