lauantai 3. marraskuuta 2012

Pikaruokaa: pehmeänmakuinen linssikeitto

Olen miettinyt jo pidemmän aikaa, mihin käyttäisin Arla-Ingmanilta testattavaksi saatua intialaismaustettua tuorejuustoa - meillä kun ei juuri syödä siipikarjaa, se ensimmäinen mieleentuleva vaihtoehto, eli kana, oli poissuljettu. Perjantaina sitten nälkäisenä kotiin tullessani keksin, että voisin kokeilla miten sujuu India-juustolta linssikeiton maustaminen.

Ensin aioin laittaa keittoon linssien lisäksi perunaa, mutta laiskuus iski, enkä viitsinyt alkaa pestä ja kuoria pottuja. Kun maistelin tuorejuustoa, mieleeni tuli jostain, että sen maku voisi toimia omenan kanssa. Eipä siis muuta kuin kotimainen omena kuutioiksi ja keittoon. Näin maistelun jälkeen laittaisin toisenkin omenan. Kurkuma antaa kauniimman värin. Lopputulosta piristin vielä sitruunamehulla.

Tuorejuusto-linssikeitto (3-4:lle)

pari-kolme ruokalusikallista rypsiöljyä
1 sipuli
2,5 dl halkaistuja punaisia linssejä 
0,5 tl kurkumaa
1 l vettä
2 tl kasviliemijauhetta (reformi) tai kuutio
1 omena (tai 2, jos ovat pienenpuoleisia)
1 rasia (200 g) Arla India-tuorejuustoa
suolaa
n. 0,5 dl sitruunamehua 

Silppua sipuli ja kuullota kattilanpohjalla öljyssä. Lisää kurkuma ja linssit ja kääntele nitä hetki, ennen kuin lisäät veden ja kasvisliemijauheen. Kun keitos alkaa kiehua, lisää kuutioitu omena (kuori omena jos käytät ulkomaisia [ei-luomu] omppuja).

Keitä n. 15 minuuttia melko miedolla lämmöllä, tai kunnes linssit ovat pehmenneet. Nosta tulelta ja soseuta. Palauta kattila tulelle ja lisää sekaan juusto, sekoita hyvin. Anna vielä kuumeta lähes kiehuvaksi ja mausta suolalla ja sitruunamehulla. 

Lopputulos oli pehmeän mausteinen keitto, jossa maistui vienosti omena. Ei yhtään hullumpaa soppaa. Mielestäni maku vielä parani seuraavaan päivään.



Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails