sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Puuro on pop!

Helsingin Mylly täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 80 vuotta ja haastoi meidät ruokabloggaajat sen kunniaksi tuunaamaan kaurapuuroa.

***

Varmaan jokseenkin kaikilla suomalaisilla on jonkinlainen suhde kaurapuuroon. Yksi inhoaa, toisen aamu ei lähde käyntiin ilman puuroa. Itse olen esittänyt elämäni ensimmäisen ruoka-arvostelun isäni keittämästä kaurapuurosta, joka oli mielestäni liian löysää: "En syö lätäkköpuuroo!" En muista että isä olisi tämän murskakritiikin jälkeen enää koskaan keittänyt puuroa.

Lapsena söin kaurapuuron voisilmän ja sokerin kanssa. Sittemmin puuroa on tullut syötyä opiskelijana kun rahat olivat vähissä. Myöhemmin mikrokaurapuuro pelasti kun piti saada nopeasti ruokaa pöytään lapsen ollessa pieni. Jossakin vaiheessa aamupuuro lakkasi kelpaamasta ja Poika halusi voileivän niin kuin muutkin.

Paras kaurapuuro on rakkaudella kattilassa keitetty - eikä se saa olla liian löysää. Yleensä lisään puuron sekaan hilloa tai pakastemarjoja. Poika tosin tykkää syödä omansa voisilmän ja sokerin kanssa.

Tällä kertaa tuunasin puurosta syksyisen aamiaisherkun.

Aamiaisherkkupuuro (kahdelle)

0,5 l kauramaitoa
2,5 dl Myllärin isoja luomu täysjyväkaurahiutaleita
hiukan suolaa

kotimainen omenaa kuutioina, siemenkota poistettu
karkeasti rouhittuja saksanpähkinöitä
vaahterasiirappia

Sekoita hiutaleet kauramaitoon ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen noin 7 minuuttia. Lisää suola ja ota pois levyltä, mutta anna puuron hautua vielä pari minuuttia kannen alla. 

Annostele puuro lautasille ja kasaa puuron päälle reilusti omenakuutioita ja saksanpähkinää. Valuta päälle vaahterasiirappia ja nauti!


Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails