lauantai 10. helmikuuta 2007

Borssia talkooväelle

Tänään olimme maalaamassa uutta kotipesää. Ja että jaksaisi tehdä töitä, pitää tietysti syödä välillä. Jos pitää ruokkia useampi ihminen käyttäen mieluiten mahdollisimman vähän astioita, ja laittaa ruokaa jota on helppo lämmittää uudestaan, erilaiset keitot ovat loistava valinta.

Borssille on ohjeita varmaan suunnilleen yhtä paljon kuin tekijöitäkin, meiltäkin niitä löytyy ainakin neljä erilaista. Toisissa on lihaa ja toisissa ei. Tämän borssin ohje on peräisin Popsoppaa-kirjasta, mutta en tiedä keneltä tarkalleen, koska olen kopioinut itselleni vain ohjeen. Pitää vielä mainostaa että kaalia lukuunottamatta kaikki kasvikset olivat omaa satoa. Toteutus poikkesi hieman ohjeesta, koska tein borssin niistä aineksista mitä kotoa löytyi, ja kaapissamme ei ollut lanttua. Kaalia oli myös melko vähän, joten laitoin hapankaalia reilummin. Lisäksi väkiviinaetikka oli lopussa (käytämme sitä pojan kestovaippojen pesuun), joten korvasin sen valkoviinietikalla.

Kuva työmaalounaastamme jäi ikävä kyllä ottamatta.

Tulinen borssi

ruokaöljyä paistamiseen

2 sipulia
1/4 kaali
pieni palsternakka
(pala selleriä)
pala lanttua
3-5 porkkanaa
3-4 raakaa punajuurta
10 valkosipulinkynttä, viipaloituna
1 tl tuoretta raastettua piparjuurta (tai hieman reilummin piparjuuritahnaa tuubista)
1 rkl tuoretta raastettua inkivääriä
3 tomaattia
vähän hapankaalia
1 tlk tomaattipyreetä
loraus etikkaa
sitruunamehua
1 tl jauhettua korianteria
1/4 tl chilijauhetta
5 laakerinlehteä
10 kokonaista mustapippuria
suolaa, valkopippuria, basilikaa
3-4 perunaa

tuoretta persiljaa koristeluun
(piparjuurella maustettua) smetanaa tarjoiluun

Kuori ja pilko pieneksi kaikki kasvikset. Kuumenna öljy isossa kattilassa ja lisää ainekset kattilaan listan mukaisessa järjestyksessä hapankaaliin asti. Sekoita välillä ja anna muhia jonkin aikaa. Kaada sitten päälle kiehuvaa vettä niin että kasvikset peittyvät. Lisää tomaattipyree, loraus etikkaa ja sitruunamehua sekä mausteet. Anna kiehua noin tunti miedolla lämmöllä, lisää tarvittaessa vettä.

Sekoita joukkoon perunalohkot ja anna kiehua vielä puoli tuntia. Anna keiton hautua jälkilämmöllä keittämisen jälkeen.

Borssi kannattaa keittää edellisenä päivänä, sillä se on parhaimmillaan vasta saatuaan tekeytyä yön yli.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails