tiistai 5. helmikuuta 2008

Makaronilaatikko kohtaa moussakan

eli helmikuun uusi ruokalaji

Kaipasimme vähän vaihtelua makaronilaatikkoon, tuohon lasten ja lapsenmielisten kestosuosikkiin. Ja kun nyt tuli luvattua, että tänä vuonna kokeillaan ennen kokemattomia reseptejä, päädyimme laatimaan sitä tällä kertaa kreikkalaiseen tapaan.

Pasticcio
(hieman pyöristelty resepti kirjasesta Simple Mediterranean)

250 g fusilleja
2 rkl oliiviöljyä
4 rkl kermaa

jauhelihakastike:
650 g jauhelihaa
2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli ohueksi viipaloituna
1 punainen paprika pieninä kuutioina
2 valkosipulin kynttä murskattuna
500 g tomaattimurskaa
1,25 dl kuivaa valkoviiniä
50 g anjovisfileitä silputtuna
2 rkl silputtua, tuoretta persiljaa
suolaa, pippuria

jugurttikastike:
3 dl maustamatonta jugurttia (turkkilainen tai muu paksu, kypsennystä kestävä jugurtti on suositeltavaa)
3 kananmunaa
hyppysellinen jauhettua muskottia
suolaa

40 g raastettua parmesaania

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja sekoita siihen oliiviöljy ja kerma (jonka tosin jätimme kokonaan pois, koska oli päässyt loppumaan).

Lorauta paistokasariin oliiviöljy ja paista siinä sipulia ja paprikaa kolmen minuutin ajan. Lisää valkosipuli ja paistele vielä minuutti. Lisää jauheliha ja paista se kypsäksi. Kaada sekaan tomaattimurska ja valkoviini ja hauduta ilman kantta 20 min. Lopuksi lisää anjovis ja persilja, sekoita ja mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita jugurtti, kananmunat ja muskotti tasaiseksi, mausta suolalla.

Öljyä laakea uunivuoka ja laita siihen kerroksittain fusilleja ja lihakastiketta. Valuta pinnalle jugurttikastike ja ripottele sen päälle parmesaani. Paista uunissa n. 190 asteessa 25 min tai kunnes pinta on kuplinut ja kullanruskea.

5 kommenttia:

Tusla kirjoitti...

Oih, kuulostaa kerrassaan herkulliselta. Anjovikset voinee korvata vaikka kapriksilla?

Anonyymi kirjoitti...

Ooh, kuulostaa ihan sopivalta lohturuualta talven keskelle. Kokeilen! Saanpa jonnekin dumpattua makaronit, kun tavismakaroneja ei muuten juuri tule syötyä.:)

Ketturouva kirjoitti...

tusla, kyllä varmaan kapriksetkin käyvät.

päivätär, tämä on täydellinen lohturuoka. :) Eikä sitä paitsi edes kauheasti tavallista makaronilaatikkoa isotöisempi.

Meri, Helsinki kirjoitti...

Anjovis on hyvää! Tätä voi varmaan hyvin tehdä kananjauhiksestakin kun kunnolla maustaa. Ja lohtua ei ole koskaan liikaa ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Ei yhtään hullumman kuuloinen muunnos makaronilaatikosta. Täytyykin pistää muistiin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails