maanantai 30. kesäkuuta 2008

Ruokia kesäkeittiöstä

Lomalla on aikaa kokkailla, vaikka lähes isoäidinaikaisessa asussa olevassa kesäkeittiössämme ei ehkä koskaan tulekaan laitettua kolmen ruokalajin ateriaa. Söimme kuitenkin päivittäin kaksi lämmintä ateriaa ja usein vielä jälkiruoan. Koska nettiyhteydet kesäkeittiöstämme puuttuvat, esittelen parhaita paloja näin jälkikäteen.

Ahvenpyttipannu
(2 hengelle)

4 paistettua ahvenfilettä
6 keitettyä uutta perunaa
nuori sipuli varsineen
suolaa, pippurisekoitusta
1 kananmuna/syöjä
voita, oliiviöljyä
tilliä

Pilko paistetut ahvenfileet ja keitetyt perunat. Paista perunakuutiot pannulla voin ja oliiviöljyn seoksessa, ja lisää sipuli ja ahvenenpalat vasta aivan loppuvaiheessa etteivät sipulit liiskaannu ja kala murene. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista yksi kananmuna kullekin syöjälle. Koristele tillillä.

Huomio: Tämän voisi todennäköisesti tehdä myös tuoreista ahvenfileistä, jotka leikkaa suikaleiksi ja heittää paistamisen loppupuolella pannuun.


Eikä tietenkään lomaa ilman grillausta. Tonnikalapihvin seuraksi syntyivät seuraavat grillitomaatit:

Mozzarellatäytteiset grillitomaatit

1 tomaatti/syöjä
mozzarellajuustoa
tuoretta basilikaa
valkosipulin kynsi
ripaus suolaa, pippurisekoitusta
(1 rkl vihreää pestoa)

Pilko mozzarellajuusto, silppua basilika ja valkosipuli. Sekoita ainekset ja mausta pippurilla ja suolalla (tai ruokalusikallisella pestoa). Puolita tomaatit pituussuunnassa ja poista hedelmäliha. Täytä tomaatit. Grillaa muutama minuutti ja nauti grilliruokien lisäkkeenä.

Meillä oli raaka-aineena valko- ja ruohosipulilla ryyditettyjä mozzarellapalloja, joiden valkosipulin maku jäi turhan vienoksi. Siispä täytteeseen voisi lisätä pienen, murskatun valkosipulin kynnen. Täyteläisempään makuun pääsisi kenties myös lisäämällä täytteen joukkoon lusikallisen pestoa, silloin suolaa ei tarvita.


Saaressa kun oltiin, viikon huipensivat naapurilta saadut tuoreet kilohailit, joita sekä halstrattiin että paistettiin pannulla ja nautittiin uusien perunoiden ja voi-sipulisoosin kanssa.

Voi-sipulisoosi kalan ja uusien perunoiden seuraksi

50 g voita
pari sipulin vartta
n. 1,5 dl vettä
(suolaa)

Sulata voi kattilassa ja hauduta siinä sipulia. Lisää hiukan vettä (ja suolaa, varsinkin jos käytät suolatonta voita kuten me) ja anna kiehahtaa.


(Kuvan sipuli on muuten ilmasipulia. )

4 kommenttia:

Aurinkotuuli kirjoitti...

Oijee, kylläpä kuulostaa herkullisilta kesäruoilta. Mökillä ruoka maistaa kyllä parhaalle, jos on vieläpä sattunut hiukan ulkona puuhastelemaan. Itse tavoittelin tänään "mökin arjesta-irti-tunnelmaa" pesemällä matot ja lattiat täällä kaupunki asunnossa (opiskelijana voi mökistä vain haaveilla). Ihan hyvin onnistuin "huijaamaan". Työn täyteisen aamupäivän jälkeen on ollut ihana kokkailla ja oleskella kotosalla. Vielä kun olisi jostain ahventa tähän hätään saanut niin vot! Ja muurikkaletuillekaan en olisi pahakseni pannut. Noh, kaikkea ei voi saada, joten tyydyn hyvillä mielin tähänkin vähään :).

Anonyymi kirjoitti...

Ah oih, kuinka kaunista. Vietimme mekin muutaman paivan mokilla saaressa mutta olimme appivanhempien keittion armoilla. Kalaa saatiin joka paiva (lahinna ahventa) ja valmistustapoja mokilta loytyy niin uunista, grillista, savustuspontosta, ja tavallisesta paistinpannusta puuhellalla muurikkaan asti, mutta lopputulos ei ollut ollenkaan tuon teidan veroinen. Lahtopaivanamme saimme ylikeitetty riisikaalipata, joka oli kruunattu spammilla (sic!).

Yrityksemme kokata omat ruuat itse sai aikaan (leikkimielista) nalvintaa hienostelusta: me vai yritettiin saada ruokaan makua ja valttaa ylikypsentamista :)

Onneksi helle helli (myos anopin kasvimaata)

Rouva Nordman kirjoitti...

Herkullisen näköistä ruokaa, vaikka en voikaan syödä kalaa.
Voisitkohan millään auttaa minua? Huomaan, että sinulla on blogissasi laskuri, käytän samaa blogipohjaa kuin sinäkin, mutta en tiedä, mistä laskurin saisi lisättyä. Voitko kertoa, jos ehdit, olisin kiitollinen...

Ketturouva kirjoitti...

Aurinkotuuli ja tei, ei meidänkään kesäkotimme ole ikioma, ainoastaan lainassa meillä - ensimmäistä kesää. Mutta mahdollisuus kokkailla itse mielensä mukaista ruokaa myös lomalla on kyllä tervetullut.

katilein, laskurimme on peräisin täältä: http://supercgi.muuri.org/

Tulin juuri takaisin Kreikasta ja huomenna lähdemme jälleen saareen. Kenties sen jälkeen ehdimme taas postata tännekin jotakin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails