maanantai 21. syyskuuta 2009

12 kuukautta: syyskuu

Kiireisen syyskuun vuoksi - olemme lähdössä parin viikon työmatkalle ja Poika on jo toimitettu mummolaan reissun ajaksi - hiukan petkutimme tällä kertaa. Todellisuudessa tämä ruoka laitettiin jo elokuun puolella.

Crostone ai funghi
Paahdettua leipää ja sieniä

600 g kantarelleja
1-2 timjamin oksaa (käytimme kuivattua timjamia noin teelusikallisen)
2 valkosipulin kynttä
3 rkl oliiviöljyä + lisäksi pirskotteluun leiville
6 paksua viipaletta vaaleaa maalaisleipää
3 rkl persiljasilppua

Puhdista sienet ja leikkaa ne kohtalaisen kokoisiksi paloiksi tai jätä kokonaisiksi, jos sienet ovat pieniä. Kuori valkosipulin kynnet.

Laita sienet paistinpannuun oliiviöljyn, timjamin ja silputun valkosipulinkynnen kanssa, ja paista keskilämmöllä muutama minuutti. Mausta suolalla ja pippurilla. Laske lämplä ja hauduta miedolla lämmöllä vielä n. 15 min kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut mutta varo etteivät sienet kuivu.

Paahda leipäviipaleet molemmin puolin. Hiero toinen puoli viipaleesta kuoritulla valkosipulin kynnellä ja laita viipaleet tarjoilulautasille. Lusikoi päälle sieniseosta ja sirottele koristeeksi persiljaa sekä pirskota lopuksi sienille hieman oliiviöljyä.

2 kommenttia:

Kissaemo kirjoitti...

Nam-nam, tässä olisi iltapala minun makuuni.

Mukavaa työmatkaa teille molemmille!

Jussi Koiranen kirjoitti...

Tätä blogia selatessa alkaa ihan kuola valua. Tämäkin helppo ruokalaji varmasti piristäisi kesäiltoja siinä missä syysiltojakin. Ja kantarellejahan löytyy metsästä.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails