sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Rosvopossua ja rapsakoita uunijuureksia

Meille on tullut jo tavaksi poiketa sisä-Suomeen suuntautuvilla reissuilla Heinolan Heilaan. Tällä kertaa sieltä tarttui paluumatkalla mukaamme Benjamin lihatorilta viljapossun lapaa ja pihvejä, juhlametwurstia, hevosen suolalihaa ja maalaispalvia, Juustoportin brandypähkinä- ja kittitilsit-juustoja, Kaesan kotileipomon lanttupiirakoita, luomupalsternakkaa, Joswolan kuusenkerkkäsiirappia ja Pihamaan mukavan kuivaksi ja raikkaaksi havaittua omenasiideriä.

Pienen arpomisen jälkeen pihvit menivät pakkaseen ja päädyin laittamaan viljapossun lapaa aikoja sitten jostain ilmaisjakelulehdestä talteen saksitulla rosvopaistin nimellä kulkeneella reseptillä, jolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä maakuopan ja lampaanviulun kanssa. Näin siis valmistuu

Possu uunissa rosvon tapaan ja kasvissosekastike

1-1,5 kg porsaan kassleria tai lapaa
muutamia isoja valkokaalin lehtiä
1-2 porkkanaa
1-2 sipulia
suolaa
mustapippuria
laakerinlehtiä
salviaa

lisäksi tarvitset:
leivinpaperia, alumiinifoliota

Viipaloi porkkana ja sipuli. Kiehauta kaalinlehdet kattilassa niin että ne pehmenevät hiukan tai höyrytä niitä mikrossa kuvun alla 3-4 min, trimmaa lehtiruodit ohuemmiksi. Rouhi huhmareessa mustapippuri, laakeri ja salvia.

Hiero lihan pintaan suolaa ja mausteseosta. Kiedo sitten lihapala kaalinlehtiin. Levitä kostutetulle leivinpaperille porkkana- ja sipuliviipaleet. Nosta niiden päälle lihapala ja kiedo se leivinpaperiin. Kääri syntynyt paketti vielä kaksinkertaiseen folioon ja nosta uunivuokaan.

Paista lihaa aluksi 175 asteessa 30 min. Alenna sitten lämpö 150 asteeseen ja anna paistua vielä 1,5-2,5 tuntia. Mitä pidempi paistoaika, sitä mureampi lopputulos, ja varsinkin jos käytät lapaa kannattaa tähdätä pitkään paistoaikaan. (Meille tuli hiukan kiire, koska possu meni uuniinkin vasta puoli seitsemän aikaan.)

Kun otat possun uunista, avaa paistokäärettä sen verran että voit valuttaa ulos lihasta irronneen liemen. Ota se talteen, ja lisää liemeen lihan kanssa uunissa muhineet porkkanat ja sipulit. Näistä valmistuu yksinkertainen kasvissosekastike: soseuta liemi ja kasvikset keskenään kattilassa sauvasekoittimella. Lykkää kattila tulelle ja lorauta sekaan sopivasti kermaa pyöristämään makua. Anna kuumeta kunnes kastike kuplahtaa muutaman kerran. Maista suola ja pippuri sopivaksi.


Maaliskuun ruokahaasteen raaka-aine palsternakka on lempijuurekseni. Uunissa tai keittämällä kypsennettynä siitä tulee ihanan makeaa, ja siitä syntyy myös hyvää keittoa. Possun seuralaiseksi valmistin oman maan porkkanoista ja luomupalsternakasta

Rapsakat uunijuurekset

2-3 porkkanaa
iso palsternakka
rypsiöljyä
2-3 valkosipulin kynttä
2-3 rkl kuusenkerkkäsiirappia
suolaa, mustapippuria

Pese ja kuori juurekset. Puolita porkkanat ja pätki palsternakka ja suikaloi ne paksunpuoleisiksi tikuiksi. Sekoita uunivuoassa rypsiöljy, murskatut valkosipulin kynnet, kuusenkerkkäsiirappi, mustapippuri ja suola. Lisää vuokaan juuressuikaleet ja pyörittele niitä kunnes ne ovat kauttaaltaan öljyseoksessa. Uunita 200 asteessa noin 30 minuuttia niin että kasviksissa on vielä napakka, hiukan rapea hammastuntuma. Rouhaise vielä hiukan suolaa päälle ja tarjoa.

2 kommenttia:

Kissaemo kirjoitti...

Kuulostaa suussasulavan herkulliselta!

Ketturouva kirjoitti...

Kissaemo, varsin suussasulavaa olikin. Tosin aloimme heti tuumia että leivinuunissa possusta voisi tulla vielä parempaa.

Tästä tuli muuten myös blogimme nelivuotispolkkaus. Ensimmäinen Ketun keittiön postaus on nimittäin päivätty 7.3.2006. Ihan pääsi merkkipäivä unohtumaan.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails