Karhuherra varasi meille ahvenanmaalaisen luomukaritsan viulun jo maaliskuun lopulla. En ollutkaan muistaakseni kokonaista lampaanviulua koskaan ennen paistanut. Reseptien kanssa hieman arvottuani päädyin lopulta toteuttamaan teoksen Reinin lihan vinkein, eli marinoimme viulua pari vuorokautta (ohjeen mukaan jopa 3-4 vrk) yrttiöljyseoksessa, johon päätyi sitruunamehua, rypsiöljyä, suolaa ja valkosipulia sekä reilusti minttua, timjamia, rosmariinia ja salviaa, ja paistelimme sen sitten uunissa mahdollisimman lempeällä lämmöllä (ohjeessa 100-125 astetta). Kaasu-uunissa tämä tarkoitti kahta tuntia noin 160 asteessa, joka on alin lämpötila jonka uunimme tuottaa. Aina välillä kieltämättä harmittavat nuo uunin rajoitukset, vaikka kaasuliettä en sähköiseen vaihtaisi, enkä totta puhuen toistakymmentä vuotta kaasulla kokattuani enää oikein osaa sähkölevyjen kanssa pelatakaan.
Estääkseni paistia kuivumasta tyrkkäsin sen paistopussiin, mutta hiukan minua huolestutti missä vireessä karitsan viulu uunista tulee. Lopputulos oli kuitenkin varsin onnistunut. Paistoimme lihan ylikypsäksi, sisälämpötila 80 astetta, ja se oli erittäin mureaa ja silti mehevää juuri niin kuin oli tarkoituskin. Suolaa olisin voinut käyttää reippaammalla kädellä - liian varovainen suolaus on helmasyntini. Itse jäin myös kaipaamaan yrttien makua, tässä varmaankin se pidempi marinointiaika olisi auttanut (ja isompi jääkaappi, jossa viulua olisi mahtunut marinoimaan kauemmin). Kaverikseen karitsa sai rosmariiniuunipottuja ja niin ikään Reinin ohjeella valmistetun punaviinikastikkeen. Maistui muuten lapsillekin.
Punaviinikastike lampaanviululle
(puolet alkuperäisestä ohjeesta)
2 salottisipulia silputtuna
voita
rosmariinin oksa, timjamin oksa
1-2 valkosipulin kynttä viipaleina
2 dl punaviiniä
1 tl (intiaani-)sokeria
2-3 dl demi glace -kastikepohjaa
mustapippuria
Kuullota salotti ja valkosipuli voissa. Lisää sokeri, hämmennä pari minuuttia. Lisää yrtit ja viini. Keitä kovalla lämmöllä kunnes liemi on huvennut puoleen. Siivilöi liemi ja lisää demi glace. Keitä edelleen kunnes liemi saostuu. Vispaa lopuksi kastikkeen joukkoon muutama kylmä voikuutio, älä enää keitä. Mausta mustapippurilla.
Kuvat pitäisi muistaa ottaa ennen kuin ruoka on syöty
- ei aina niin helppoa, jos ruokaa odottaa lauma nälkäisiä lapsia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti