lauantai 31. maaliskuuta 2012

Kevyesti keskellä päivää

Tässä vaiheessa kevättä on hyvä syödä pois pakastimesta loput viime vuoden sadosta. Tällä ajatuksella päätin tehdä selvää pussillisesta keltaista kesäkurpitsaa muuntamalla sen sosekeitoksi. Ja koska meillä on tällä hetkellä suorastaan ylitarjontaa tuorejuustosta, päädyin upottamaan keittoon myös rasiallisen Apetina-tuorejuustoa valkosipuli&yrtit. Ajattelin, että juustolla saisin aikaan mukavan pyöreämakuisen keiton ja välttäisin kesäkurpitsakeiton perusongelman, joka on se että vetiseen kasvikseen ei tahdo saada tarpeeksi makua vaikka päällään seisoisi.

Keitto oli tosi kauniin keltaista varsinkin ennen kuin lisäsin tuorejuuston. Maku ei sitten oikein säväyttänytkään. Valkosipuli maistui kovin vähän, eivätkä yrtitkään ihmeemmin. Lisäilin suolaa, mustapippuria, yrttejä, chipotle-tabascoa, tuoretta chilipalkoa ja kurpitsansiemenöljyä ja pääsin lopulta mielestäni syömäkelpoiseen joskin edelleen kovin miedon makuiseen lopputulokseen. Rakenne oli kyllä onnistunut, mutta tämä soppa vaatii selvästi hieman kehittelyä. Tuore kesäkurpitsa ja yrtit olisivat epäilemättä auttaneet asiaa, samoin runsaampi valkosipuli ja tuoreen chilin lisääminen samalla kertaa sipulin kanssa. Alla hiukan korjailtu versio (älkää tehkö niin kuin minä tein vaan...)

Keltainen kesäkurpitsakeitto

2 keskikokoista keltaista kesäkurpitsaa
0,5 l vettä
2 tl kasvisliemijauhetta
(rypsi-)öljyä
1 isompi tai 2 pienempää keltasipulia
2 tai useampia valkosipulin kynsiä
1 punainen chilipalko
1 pkt (200 g) valkosipuli-yrttituorejuustoa
n. 20 tippaa chipotle-tabascoa
tuoreita tai kuivattuja yrttejä, esim. rakuunaa, kirveliä tai provencale-sekoitusta
suolaa, mustapippuria

Laita paloitellut kesäkurpitsat kiehumaan kasvisliemessä. Kuumenna öljy pannussa ja kuullota silputtu sipuli ja valkosipuli (ja chilipalko), kippaa kattilaan. Keitä kesäkurpitsat kypsiksi ja soseuta tasaiseksi. 

Palauta kattila tulelle ja lisää tuorejuusto. Kuumenna keittoa sekoitellen kunnes juusto on sulanut ja keitto on taas tasaista. Mausta tabascolla, yrteillä (jos käytät kuivattuja yrttejä, lisää ne aikaisemmin) ja mustapippurilla ja tarkista suola.
 

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails