torstai 30. lokakuuta 2014

Testattu: Kauppahalli24 ja Anton&Antonin ruokakassi


Kauppahalli24 kutsui syyskuussa tutustumistarjouksena ruokabloggaajia testaamaan Anton&Anton -ruokakassia puoleen hintaan. Kotiovelle toimitettavan kassin ideana on että sieltä löytyy reseptit ja ruoka-aineet kolmeen ateriaan joko kahdelle tai neljälle hengelle. Tilaisuus sattui sikäli hyvään saumaan että olin yksin Helsingissä – pääkaupunkiseudun ulkopuolelle palvelu ei valitettavasti ulotu. Olin tietysti vain yksi henki, mutta järkeilin että kahden hengen aterioista syön kahteen kertaan. Koska käytössäni ei myöskään ollut kotikeittiön kaappeja, olin tilaisuudessa imitoida kenties hieman vähemmän kokkaamista harjoittavan henkilön ruokataloutta.

Kassin tilauksessa minulla oli hieman ongelmia. Kassi nimittäin tilataan viikkoa aikaisemmin, mutta tilausohjelma ei tarjonnut mahdollisuutta tilata seuraavalle viikolle, enkä huomannut, että tilaus olisi pitänyt merkitä sunnuntaille. Niinpä en saanut tilaustani lähtemään, mutta otin yhteyttä Kauppahalli24:än ja asia järjestyi niin että ruokakassini saapui ajallaan.
 
Tilaamassani kassissa oli ainekset kolmeen ruokalajiin, nimittäin nopeaan lammaspataan, kalapuikkoihin ja valmiisiin perunagnoccheihin niin ikään valmiilla Marinara-kastikkeella. Kassi sisälsi kaikki tarvittavat tuoreet raaka-aineet, mausteet, rasvat ja sokerit oletettiin löytyvän omasta kaapista. 

Olettaisin että kala oli ajateltu syötäväksi ensin, mutta sattumoisin minulla oli kassin saapumispäivänä aivan järjetön nälkä joka vaati nopeaa hoitoa, joten laitoin ensimmäisenä pastan. Kastike oli valmiskastikkeeksi ehdottomasti paremmasta päästä, ja annos tosiaan hyvinkin niin reilu että riittäisi kahdelle – minulle se riitti seuraavaan päivään.


Seuraavan ruuan eli kalapuikkojen kanssa kävi hiukan hassusti, koska huomasin ruuanlaiton aloittaessani ettei minulla ollut kaikkia raaka-aineita joita reseptissä mainittiin (mm. korppujauhoja). Lisäksi kauppakassiini oli luomusitruunan tilalle pakkaajalta pujahtanut luomulimetti. Päätin improvisoida, ja paistoin kalan pannussa ilman leivitystä. Salaattia en jaksanut tehdä, joten se vaihtui valkosipuliöljyssä haudutettuun pinaattiin. Puolen kilon pussista luomuperunoita olisi varmasti riittänyt useammallekin kuin kahdelle hengelle, itselleni keitin vain muutaman.  

Viimeiseksi ruuaksi listallani jäi nopea kaalipata puolukkasurvoksen kera. Tätä varten kassissa oli paketti karitsan luomujauhelihaa sekä kaalinpää, sipuli, kermaa ja pakastepuolukoita. Kiireisen työviikon takia tämän ruuan laittaminen jäi minulla seuraavaan viikkoon, eli pakastin jauhelihan välillä. Kaalipata oli tosiaankin nopea, ja myös tätä ruokaa syntyi tosi reilu annos, taisin syödä siitä kolmesti.



Raaka-aineet olivat laadukkaita ja tuoreita (lukuun ottamatta pakastepuolukoita, joita näin syksyllä hiukan oudoksuin, mutta ehkä tuoreita ei vielä saanut?). Resepteillä syntyi luvatusti vaivatonta ja nopeaa arkiruokaa, itse jäin tosin kaipaamaan ruuilta hiukan voimakkaampia makuja. Määrät olivat hyvinkin riittoisia. Vaihtoehtoina on nyt neljän tai kahden hengen kassi, mutta ehkä sinkkutalouksilla olisi kysyntää myös yhden hengen kauppakasseille?

maanantai 15. syyskuuta 2014

Lehtikaali-pekonipasta

Lehtikaali on ehdottomasti viimeisen parin vuoden nousija vihannesten joukossa. Vielä muutamia vuosia sitten en muista koko kasvista kuulleenikaan. Sitten reseptejä alkoi äkkiä pursua joka tuutista ja hieman kiharaisia lehtiä sai ihmeteltäväkseen kauppojen vihannestiskeille. Pakkohan sitä oli kokeilla itsekin kasvattaa.

Lehtikaali ei suotta ole noussut kukoistukseen, se on maukas, satoisa, terveellinen ja monikäyttöinen. Tässä Hesarin reseptissä - joka yllätyksekseni oli jo vuodelta 2006 - lehtikaali ja pekoni solmivat onnistuneen liiton pastassa.

Lehtikaali-pekonipasta

250 g lehtikaalia (noin 7 lehteä)
100-170 g pekonia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
2-3 dl vettä
(1/2 kasvisliemikuutiota - ei välttämätön)
100 g herneitä*
mustapippuria, suolaa 

* alkuperäisessä ohjeessa pakastettuja, käytimme tuoreita

400 g pastaa - me käytimme tagliatellea, joka sopi tähän tarkoitukseen mielestämme hyvin

Poista lehtikaalista kovat lehtiruodit. Huuhdo ja kuivaa lehdet.Suikaloi kaali, hienonna sipuli sekä valkosipulin kynnet.

Paloittele ja paista pekoni. Valuta ylimääräinen rasva pois (käyttämästämme pekonista ei irronnut kovin paljon rasvaa emmekä valuttaneet sitä minnekään, siitähän vain tulee herkullinen maku).

Kaada pannulle oliiviöljyä ja lisää pekonin sekaan sipulisilppu sekä lehtikaali. Paista hetki sekoitellen. 

Lisää n. 2 dl kiehuvaa vettä (+ puolikas liemikuutio) ja herneet. Anna kiehua miedolla lämmöllä kannen alla, kunnes lehtikaali tuntuu pehmeältä. Lisää tarvittaessa vettä. Mausta pippurilla ja suolalla. 

Valuta pasta ja sekoita siihen kaali-pekoni-sipuliseos. Annoksen päälle sopii raastaa esimerkiksi pecorino romano -juustoa.  

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Puuro on pop!

Helsingin Mylly täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 80 vuotta ja haastoi meidät ruokabloggaajat sen kunniaksi tuunaamaan kaurapuuroa.

***

Varmaan jokseenkin kaikilla suomalaisilla on jonkinlainen suhde kaurapuuroon. Yksi inhoaa, toisen aamu ei lähde käyntiin ilman puuroa. Itse olen esittänyt elämäni ensimmäisen ruoka-arvostelun isäni keittämästä kaurapuurosta, joka oli mielestäni liian löysää: "En syö lätäkköpuuroo!" En muista että isä olisi tämän murskakritiikin jälkeen enää koskaan keittänyt puuroa.

Lapsena söin kaurapuuron voisilmän ja sokerin kanssa. Sittemmin puuroa on tullut syötyä opiskelijana kun rahat olivat vähissä. Myöhemmin mikrokaurapuuro pelasti kun piti saada nopeasti ruokaa pöytään lapsen ollessa pieni. Jossakin vaiheessa aamupuuro lakkasi kelpaamasta ja Poika halusi voileivän niin kuin muutkin.

Paras kaurapuuro on rakkaudella kattilassa keitetty - eikä se saa olla liian löysää. Yleensä lisään puuron sekaan hilloa tai pakastemarjoja. Poika tosin tykkää syödä omansa voisilmän ja sokerin kanssa.

Tällä kertaa tuunasin puurosta syksyisen aamiaisherkun.

Aamiaisherkkupuuro (kahdelle)

0,5 l kauramaitoa
2,5 dl Myllärin isoja luomu täysjyväkaurahiutaleita
hiukan suolaa

kotimainen omenaa kuutioina, siemenkota poistettu
karkeasti rouhittuja saksanpähkinöitä
vaahterasiirappia

Sekoita hiutaleet kauramaitoon ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen noin 7 minuuttia. Lisää suola ja ota pois levyltä, mutta anna puuron hautua vielä pari minuuttia kannen alla. 

Annostele puuro lautasille ja kasaa puuron päälle reilusti omenakuutioita ja saksanpähkinää. Valuta päälle vaahterasiirappia ja nauti!


maanantai 28. heinäkuuta 2014

Parhain paahtopaisti

Paahtopaistia on tullut tehtyä ennenkin, mutta ei ihan tällaista paahtopaistia. Tämäkin ohje on Jamie Oliverilta, eikä sen kutsuminen "täydelliseksi" ole liioiteltua ylisanojen käyttämistä.

Täydellinen paahtopaisti Jamie Oliverin ohjeen mukaan

1,5 kg paahtopaistia
2 keskikokoista sipulia
2 porkkanaa
2 sellerinvartta
1 valkosipuli (kyllä, kokonainen valkosipuli)
pieni nippu rosmariinia, salviaa tai timjamia tai näitä kaikkia sekaisin
oliiviöljyä
merisuolaa
mustapippuria myllystä

Ota liha lämpiämään puoli tuntia ennen paistamista. Kuumenna uuni 240 asteeseen. Kasviksia ei ole tarpeen kuoria, riittää kun peset mullat pois ja lohkot ne. Irrota valkosipulin kynnet mutta älä kuori niitäkään. 

Kasaa kasvikset, valkosipuli ja yrtit isoon uunivuokaan ja liruttele päälle oliiviöljyä. Pirskottele öljyä myös lihan päälle ja mausta se hyvin suolalla ja pippurilla, jotka hierot lihaan joka puolelle. Laita lihapala kasvisten päälle. 

Ja sitten ei muuta kuin vuoka kuormineen uuniin. Pudota lämpö heti 200 asteeseen kun vuoka on uunissa ja paista 1,5 kg:n paistia noin tunnin ajan jos haluat paahtopaistista mediumia. Jos pidät raaemmasta versiosta, riittää 5-10 min vähemmän, ja jos taas kypsemmästä, paista 10-15 minuuttia enemmän. Noin puolivälissä paistoa valele paistia paistoliemellä ja lisää loraus vettä vuokaan jos kasvikset näyttävät kärähtävän. 

Kun paahtopaisti on valmis, ota liha ja kiedo se vetäytymään folioon noin varttitunniksi ennen kuin leikkaat sen tarjolle. 


keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Vanha talo, uusi koti

Tunnen olevani selityksen velkaa blogihiljaisuudelle. Selitys on tämä: juhannukselta saakka olemme tehneet muuttoa vanhaan taloon, josta tulee uusi kotimme. Samalla olemme myös käyneet Kesäkodissa ja kaupitelleet vanhaa kotiamme. Kolmessa paikassa suhaamisen ohessa aikaa keittiöpuuhille saati niistä kertomiselle on ollut niukanlaisesti. Tänään uuden kodin keittiössä valmistui makaronilaatikkoa ja mustikkapiirakka. 








LinkWithin

Related Posts with Thumbnails