Olin viime viikonloppuna Tampereella Viikinkiravintola Haraldissa. Olin Haraldista joskus aikaisemmin ohimennen kuullut tai nähnyt jonkin maininnan, ja hiukan mielessäni ihmetellyt millainen on "viikinkiravintola", mutta tarkempaa tuttavuutta en ollut konseptin kanssa tehnyt, vaikka Haraldeja on myös Turussa, Lahdessa, Jyväskylässä ja Kuopiossa. Mielikuvissani partaiset uroot kallistelivat parin litran vetoisia juomasarvia, joista olvi läikkyy takkuisille parroille. Keskellä pitkätalon maalattiaa on tulikuopan yllä vartaaseen pantu kokonainen sika, josta väkipuukolla vuollaan kimpaleita. Lyhyesti, odotin äijäruokaa ja isoja tuoppeja.
Harald on saanut nimensä sarjakuvan ruuasta ja oluesta pitävän viikingin mukaan, ja ravintolan sisustus on sen mukainen. Tarjoilijoiden asut jäljittelivät viikinkiaikaisia pukuja, ja annosten nimet herättelevät mielleyhtymiä saagoihin. Harald ei kuitenkaan pyri olemaan mikään "autenttinen" aikakausiravintola niin kuin keskiaikaravintola Olde Hansa Tallinnassa, sen enempää miljöön kuin ruuankaan puolesta.
Itse ruoka oli kuitenkin nykyaikaista, vaikka turhia konstailematonta. Se mistä yllätyin iloisesti oli ensinnäkin ruokalistan kautta linjan pohjoismainen ote - raaka-aineina esim. poroa, metsäsieniä ja marjoja - ja se, että listalta löytyi mm. Saloniemen ja Kolatun juustoja ja juomapuolelta esimerkiksi Laitilan tuotteita. Ilmeisesti muitakin pienempien tuottajien tuotteita käytetään, vaikka kaikkia tuottajia ei ruokalistalla mainitakaan. Plussaa myös kivoista keramiikka-astioista, jotka lienevät Haraldia varten tehtyjä?
À la Carte -lista on ihan kunnioitettavan mittainen, mutta minun oli helppo päättää, mitä halusin. Alkupalapuolelta valitsin itsestäänselvästi Njordin kalakiven, pääruuaksi Poroa kolmesta pohjolan talosta ja jälkiruuaksi Haraldin tervaisen, tervan mausta kun tykkään.
Alkupaloja odotellessa siemailin mustikkaa, spritea ja vodkaa sisältäneen drinkin, jonka nimi pääsi ikävä kyllä unohtumaan - jokin kolautus tai kulautus se oli? Omaan makuuni hieman liian makeaa, mutta mukavan mustikkaista. Silkkaa terveysjuomaa.
Kalakivellä oli viskigraavattua kylmäsavulohta, tervasilakkaa, katkaraputartaria, savuahventa, lohenmätimoussea saaristolaisleivällä, tillikurkkuja, sipulihilloketta (nam!), salaattia ja juureslastuja (joita oli kolme - muutama enemmänkin olisi huoleti voinut olla). Tarjoiltiin liuskekiven päältä!
Alkupalat olivat hyvät, vaikka katkaravut olivat minusta hiukan pliisuja ja viski olisi voinut maistua lohessa enemmän. Toisaalta valitsemani voimakkaan kanelinen ja makea olut ei ehkä ollut paras mahdollinen palanpainike kaloille. Salaatin olisi kyllä puolestani voinut jättää annoksesta poiskin.
Naapurin vuohenjuustosalaatti tarjoiltiin veneestä:
Pääruuassani oli poroa kolmella tavalla: fileepihvinä, makkarana ja viipaleena savustettua poronmaksaa. Näiden seurana oli hunajaisia juureksia, valkosipuli-yrttimaustettua perunakakkua, puolukkaa ja karpalovoi- sekä punaviinikastiketta.
Fileepihvi oli juuri sopivaa, ja maksa herkullisen pehmeää, yllättävän miedon makuista. Makkaralta olisin odottanut enemmän ytyä ja suutuntumaa ja juureksia olisi huoleti saanut olla enemmän ja perunakakkua vastaavasti vähemmän. Annos oli iso - en jaksanut syödä kaikkea perunaa. Sitä en kyllä ymmärrä, miksi pihvin päällä piti olla muutama rucolan lehti. Vaikka rucolasta tykkäänkin, ei sitä ihan joka paikkaan tarvitse työntää.
Ruokaa tarjoillaan teemaan sopivasti myös miekoissa ja kilpien päältä, mutta näiden näyttävien annosten tilaamiseen tarvitaan yleensä vähintään kaksi henkeä, eikä seurueessamme ollut keitään jotka olisivat päätyneet niitä tilaamaan. Yhden hengen kasvismiekka pöytäämme tuotiin, ja siitä nappasin kuvan:
Valitsemani jälkiruoka oli tervajäätelöä tervaisen suklaakastikkeen, vadelma-omenahillokkeen ja paahdettujen manteleiden kanssa. Tervajäätelökin tulee kuulemma joltakin pienemmältä valmistajalta. Herkkua oli, hilloke raikasti makeaa jälkkäriä mukavasti ja mantelit antoivat hampaillekin jotain tekemistä.
Koska vuodenvaihteessa saamani sitkeä flunssa on vieläkin vähän vaivannut, jälkiruuan oheen tilasin vielä tervaisen totin, josta pidin kovasti.
Tarjoilijat osasivat kysyttäessä kertoa ruuista ja juomista ja esittää suosituksia. Palvelu oli kautta linjan ystävällistä, jos kohta pääruuat tuotuaan tarjoilijat karkasivat turhan nopeasti, mistä pieni miinus. Olueni loputtua olisin mieluusti nauttinut pääruuan kanssa punaviiniä, mutta tarjoilijoilla oli ilmeisesti liian kiire käydä kysymässä olisimmeko tarvinneet jotakin lisää. Vesikin pääsi kannuista loppumaan. Laskut - jokaiselle oma - hoituivat seurueemme kokoon (12 henkeä) nähden joutuisasti ja vieläpä virheittä, eikä meitä alettu patistella poistumaan edes sulkemisajan lähestyessä vaikka pöydällä olleet juoma-astiatkin taisivat siinä vaiheessa olla pääsääntöisesti tyhjiä.
Loppuyhteenveto:
Haraldin ruoka oli kokonaisuudessaan hyvää, mutta jotakin pientä terää jäin siellä täällä kaipaamaan. Toisaalta tällaisessa ison kävijävolyymin paikassa ruoka on arvatenkin sovitettu mahdollisimman hyvin "kaikkien makuun", eli maut eivät saa olla liian erikoisia. Kokemistani ketjupaikoista, jollaiseksi Harald voitaneen viidellä ravintolalla hyvin laskea, se hakkaa kyllä kevyesti aika monta, ja on ruokalistallaan piristävä poikkeus tex-mex ja anglo-italialaisten syöttölöiden joukossa (poislukien lasten lista, jolta löytyivät ne tavalliset lihapullat ja ranskikset). Harald on hauska seurusteluravintola, jonne menisin uudestaan.
4 kommenttia:
Vaikka ei täydelliseltä kuulostakaan niin voisi käydä esimerkiksi kun käy katsomassa Vapriikissa sisällissodasta kertovan näyttelyn.
Piti lisätä vielä loppukommentteihin, että menisin kyllä ihan mieluusti uudestaankin. Tosin ehkä nimenomaan isommalla seurueella.
Jaahas, kulinaristikin! Ja ruokaravintolakriitikko/toimittaja. Teitköhän muistiinpanoja salaa, kun noin hyvin muistat? Itselleni jäi mieleen vain se herkullinen punainen sörsseli vuohenjuustosalaatin seurana, "tikkuleipä" ja lupsakka tarjoilija! Viiniäkin sain heti lisää, kun tilasin sen yhtäaikaa pääruuan kanssa.
rk, minä kun satuin olemaan viimeinen saamaan pääruokani en ehtinyt viiniä tiedustelemaankaan kun tarjoilijat olivat jo kadonneet. No, ehkäpä se viinin väliin jääminen ei ollut niin suuri menetys. ;)
Lähetä kommentti