maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulupäivän hirvenpaisti

Tänä vuonna vietimme joulua äidin lihapatojen ääressä, mikä tarkoittaa että enimmäkseen saimme käydä valmiiseen, notkuvaan pöytään. Ainoa panokseni jouluruokiin oli hirvenpaistin ja sen kastikkeen valmistaminen. Ohje paistin marinadille ja kastikkeelle löytyi äitini vanhasta Ruokavuosi-kirjasta (v. 1975 painos, "Hirvenpaisti Sakkolan tapaan"). Paistovinkit tulivat hirvenmetsästäjältä. Pelkän paistoliemen suurustamisen sijaan tuunasin kastiketta kermalla ja hunajalla - kannattaa maistella mistä itse tykkää.

Hirvenpaisti ja kastike (kuudelle)

n. 1,3 kg painoinen hirvenpaisti (meillä kulmapaisti)

marinadi: 
3dl rypsiöljyä
0,5-1 dl soijakastiketta
1 rkl suolaa
rouhittua valkopippuria
paistamiseen:
200 g amerikanpekonia
n. 3 dl punaviiniä

kastike: 
n. 4 dl paistin paistolientä
n. 1 dl kermaa
pari-kolme teelusikallista juoksevaa hunajaa
mustapippuria

Puhdista paistista kalvot. Sekoita marinadin ainekset ja kaada ne paistin päälle kulhoon. Anna lihan maustua yön yli viileässä ja kääntele paistia välillä liemessä. Vaihtoehtoisesti laita paisti marinadeineen muovipussiin, jonka suun solmit kiinni, ja laita tämä astiassa viileään; kääntele pussia välillä.

Ota liha marinadista ja kuivaa se. Laita paisti reunalliseen uunivuokaan ja peitä se pekonisiivuilla. Laita paistin paksuimpaan kohtan paistomittari.

Pane paisti 150-asteiseen uuniin puoleksi tunniksi. Laske sen jälkeen lämpöä 125 asteeseen ja anna paistin hautua uunissa reilu puolen tuntia, ennen kuin lisäät vuokaan punaviinin. Jos paistisi on isompi, käytä alhaisempaa lämpötilaa ja pidempää paistoaikaa.

Ota paisti uunista kun sen sisälämpötila on 65 astetta (reilun kilon painoiselle paistille reilun tunnin ajan). Ota vuoassa oleva viiniliemi talteen ja kiedo paisti folioon vetäytymään. 

Valmista kastike:

Sulata voi kasarissa ja lisää siihen vehnäjauhot. Lisää hirven paistoliemi vähitellen, koko ajan sekoittaen (n. 4 dl - jos lientä on vähemmän, voit jatkaa sitä lihaliemellä). Keitä kastiketta kokoon kymmenkunta minuuttia. Lisää maun mukaan kermaa (minulla sitä kului noin 1 dl), hiukan hunajaa (n. 2 tl) ja mustapippuria. 

Leikkaa paisti ohuiksi siivuiksi ja tarjoa kastikkeen ja lisukkeiden kanssa - seuraksi sopii mm. ruusukaali. 


Paras ikinä tekemäni hirvenpaisti. Liha oli sisältä vielä punaista mutta ihanan mureaa ja mehevää, aivan suli suussa.

2 kommenttia:

Smetana kirjoitti...

Ompa hyvän näköinen, pekonista tulee mukava kontrasti. Maistuisi tuollainen kyllä.

Ketturouva kirjoitti...

Smetana, mukavaa että hyvä maku välittyy kuvankin kautta. Pekoni auttaa myös pitämään paistin mehevänä - eikä maistukaan yhtään hullummalta!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails