lauantai 21. tammikuuta 2012

Silakkalaatikko

Lapsuudessani - silloin kun presidentit olivat vielä Kekkosia - söimme muistaakseni useinkin silakkalaatikkoa. Se oli tehty mummini suolaamista kilohaileista, ja vaikka kalat olikin liotettu ennen käyttöä, makumuistiini on laatikosta jäänyt lähinnä suola. Sen jälkeen en ollut silakkalaatikkoa syönytkään, ennen kuin nyt.

Silakkalaatikko
(Ruokavuosi)

n. 800 g perunoita kuorittuna ja siivutettuna (kymmenkunta perunaa, koosta riippuen)
250 g silakkafileitä (tai tuoreita silakoita, jotka fileoit itse)
150 g siansivua siivuna, tai amerikanpekonia
1 sipuli silputtuna

munamaito:
0,5 l maitoa
2 munaa
0,5 tl valkopippuria
suolaa

pinnalle: voinokareita ja korppujauhoja

Viipaloi perunat, silppua sipuli ja leikkaa silakkafileet paloiksi. Sekoita munamaito. 

Lado ainekset kerroksittain uunivuokaan niin että alin ja päällimmäinen kerros ovat perunaa. Kaada munamaito päälle. Ripota pinnalle korppujauhoja ja muutama voinokare. 

Paista 175 asteessa puolitoista - kaksi tuntia.

Alkuperäisessä ohjeessa silakat fileoitiin itse, mutta valmiit fileet nopeuttavat ja helpottavat laatikon laittoa. Lisää helppoutta saa käyttämällä pakastettuja perunaviipaleita. Mitään pikaruokaa silakkalaatikko ei silti ole. Hauduttelin sitä uunissa miedolla lämmöllä kaksi tuntia. Mutta kärsivällisyys palkittiin onnistuneella lopputuloksella. Tämä oli oikeasti hyvää.

3 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

No ONHAN se oikeasti hyvää. Kiitos muistutuksesta, että tämäkin ruoka on olemassa.

Niinpä; KekkoneKekkonenKekkonen....
t. Urhon äiti =)

Merituuli kirjoitti...

Komppaan Urhon äitiä, kiitos muistutuksesta. Mietittiin Jukan kanssa onko koskaan tehty tätä - vissiin ei.

Ketturouva kirjoitti...

Nanna ja Merituuli, eipä sitten muuta kuin kokeilemaan. :) Tuli mieleen että voisi myös kokeilla jauhaa hapankorppuja ja ripottaa sitä laatikon pinnalle, voisi toimia korppujauhoa paremmin? Tai taitaahan sitä olla jotain tummaa korppujauhoakin?

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails