Bloggaajapiknikki

Helli helli Helsinkiä 12.6. kun joukko ruokabloggaajia kokoontui piknikille Sinebrychoffin puistoon. Saavuimme paikalle hieman myöhässä, mutta parahiksi siihen kun ensimmäiset maisteltavaksi tarjotut viinipullot avattiin. Liinalle oli levitelty jo monenlaisia herkkuja, joista tässä kuvamaistiaisia. Useimpien herkkujen tekijöistä en ikävä kyllä ole selvillä, mutta vinkatkaa kuka mitäkin toi, niin lisäilen jälkeenpäin linkkejä. 

Omenamintun ihanaa leipää ja yrttitahnaa.

Salaattia

 Pienen Vispiläkaupan kylmää tomaattikeittoa

 Mansikka-raparperipiirakkaa - nam!

 Herkkua: niin ikään Pienen Vispiläkaupan key lime pie ja Liemessä-blogin mansikka-vuohenjuustovartaita

Lisää tarjoiluja: etualalla salaattia ja Äijäruuan lohipiirakkaa, taempana mukeissa gazpachoa ja Omenamintun leipää sekä oma kontribuutiomme eväisiin

Olimme päätyneet lämpötilojen innoittamina lähi-itäisiin salaatteihin, eli lisäsimme valikoimaan fattoushia, tabboulehia, mutabbalia ja hummusta. Laittelen ohjeita myöhemmin, jahka ehdin.

Jutut olivat odotetun levottoman hauskoja, ja useampi tunti vierähti melkein huomaamatta. Jätskitötteröä kummempaa iltapalaa ei enää kotona kaivannutkaan, kun muutaman tunnin putkeen oli syönyt ja juonut, vaikkakin matalalla intensiteetillä. Kiitos kaikille mukana olleille hauskasta piknikistä!

PS. Piknikillä maistelluista Sunrise-viineistä suosikkimme oli pehmeämakuinen Carmeniere, joka sopi mielestämme hyvin kesäisten piknik-herkkujen seuraksi.

Sesongin herkut: parsapiirakkaa ja raparperitoskaa

Onnistuinpa lopulta tekemään sitä parsapiirakkaakin, joka viimeksi muuttui sienipiirakaksi. Tämä ohje aloitti matkansa Voisilmäpelistä ja kiersi meille Soppakellarin kautta. Ja piirakka on kyllä kaikkien saamiensa kehujen arvoinen! Neljä henkeä söi tämän piirakan iltaruuaksi yhdeltä istumalta:

Niin hyvää kuin se onkin, hiukan enemmän väkeä tarvittiin tuhoamaan pellillinen Pastanjauhajien raparperi-toskapiirakkaa eli rappiotädin raparperipiirakkaa, joka tuli tietoisuuteemme Pata & Kattila -blogin kautta. Piirakka näyttää äkkiseltään isotöisemmältä kuin on - varsinkin kun käytettävissä oli lapsityövoimaa. Sähkövatkaimen käyttö on Pojan mielestä ehdottomasti miesten työtä, eikä minulla ole mitään sellaista työnjakoa vastaan.

Täydellisen rappion varmemmaksi vakuudeksi tämä turmiotäti korvasi margariinin voilla. Olen sitä mieltä, että silloin kun ylipäätään leivon, on turhaa kainostella ainesten kanssa. Kaasu-uuni paistoi pohjan näillä paistoajoilla ja lämpötiloilla mielestäni vähän turhan tummaksi, joten ensi kerralla kokeilen varmaankin miedompaa lämpötilaa. Haaveilen sellaisesta hellasta, jossa on kaasuliesi ja sähköuuni. Tai vielä mieluummin erillisestä kaasuliedestä ja uunista, joka on asennettu niin korkealle, ettei sitä käyttääkseen tarvitse pyllistellä lattianrajassa. Tämä jälkimmäinen ratkaisu vaatisi kuitenkin mittavampaa keittiöremonttia, joka puolestaan edellyttäisi lottovoittoa tai muuta äkkirikastumista.

Raparperi-toskapiirakka

4 munaa
2 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta 

100 g (=1 dl) sulatettua voita (margariinia)
1 dl maitoa 

5-7 raparperin vartta

Kuori ja pilko raparperinvarret pieniksi paloiksi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää (keskenään sekoitetut) kuivat aineet*, hieman jäähtynyt rasva (jäähdyttäminen vesihauteessa nopeuttaa prosessia) ja maito vuorotellen taikinaan. Levitä taikina nuolijan avulla leivinpaperilla päällystetylle pellille ja ripottele päälle raparperinpalat. Paista piirakkaa 225 asteessa 10 minuuttia.

Piirakan paistuessa tee toskakuorrutus:

100 g voita (margariinia)
1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl maitoa
100 g mantelilastuja

Sulata voi ja sekoita siihen muut ainekset. Anna kiehahtaa, sekoita koko ajan. Lisää lopuksi mantelilastut. Levitä toska kuuman piirakan päälle ja paista vielä 10-12 minuuttia eli kunnes pinta saa hieman väriä. 

* Laiskuuttaan tämä täti ei myöskään vaivautunut sekoittamaan kuiva-aineita, totesi vain että niitä ole ennenkään tässä taloudessa sekoiteltu ja nakkasi leivinjauheen kyytiin viimeisen jauhodesin kanssa. Tämä suurpiirteinen menetelmä ei varmaankaan toimisi herkkien leivonnaisten kanssa kanssa, mutta kuivat kakut, piirakat ja pikkuleivät eivät ole nähdäkseni siitä hätkähtäneet.

Asiaa bloggaamisesta ja sen vierestä

Joukko (ruoka)blogien pitäjiä ja eri tuotevalmistajien edustajia kokoontui kuluneella viikolla Carat'in kutsumana helteisen kesäkuun päivän iltana viileään kellaritilaan kuuntelemaan pohtimaan, mitä annettavaa meillä voisi olla toisillemme.

Aluksi verkostoiduimme tuttujen ja tuntemattomampien kasvojen kanssa buffet-pöydän antimien ääressä. Minulta meni ohi kuka maistuvan tarjoilun oli hoitanut, mutta aivan erityisesti tykkäsin tuoreesta leivästä yrttilevitteen kanssa ja uusista perunoista.

Sen jälkeen ääneen pääsivät vuorollaan niin tilaisuuden isännät, potentiaaliset bloggaajien hyödyntäjät kuin itse bloggaajatkin. Puheena oli sekä se, mitä meiltä bloggaajilta toivotaan ja odotetaan, ja millaiseen yhteistyöhön me puolestamme olemme halukkaita ryhtymään.

Välillä juotiin kahvit ja herkuteltiin pienillä, sievillä valkosuklaatortuilla (kenties niitä pitäisi tosin kutsua jollakin hienommalla nimellä?). Ahneuksissani menin syömään puolet herkusta ennen kuin muistin etten ollut ottanut siitä kuvaa, mutta Sorsanpaistaja ystävällisesti lainasi minulle omaansa.

Harva ruokabloggaaja suhtautuu bloginpitoon kovin ammattimaisesti. Lähtökohtaisesti ruuanlaitto on rakas harrastus ja se jaetaan muiden kanssa ensisijaisesti jakamisen ilosta. Useimmat meistä tutustuvat kyllä mielellään erilaisiin uusiin tuotteisiin ja testailevat niitä, mutta haluamme säilyttää riippumattomuuden ja vapauden sanoa mielipiteemme - tai olla sanomatta. En kuitenkaan menisi niin pitkälle että toteaisin "Blogs are blogs and companies are companies and never shall the twain meet" Tällaisten tilaisuuksien antina on juuri se, että markkinavoimat ja bloggaajat alkavat vähitellen paremmin ymmärtää toisiaan ja sen myötä löytyvät tavat joilla yhdessä saamme molemmat. Mitä opimme: henkilökohtainen lähestyminen on plussaa, puolin ja toisin.

PS. Illan kiehtovin idea? Ruuanlaittoa suoralla aurinkoenergialla! Kurkatkaa Lapin Kulta Solar Kitchen Restaurant. Itse aloimme tietysti heti havitella tällaista kapistusta mökille. Hellepäivinä ei tee mieli hikoilla hellan ääressä!

PPS. Eilisen tilaisuuden innoittamana yritin jälleen myös hieman uudistella blogiamme. Tuosta englanninkielisestä You might also like -tekstistä en vieläkään keksinyt keinoa päästä eroon - jos joku osaa rakentaa rautalankamallin siitä, kuinka sen saa suomenkieliseksi, saa kertoa. Lisäsin kuitenkin tänne pienen namiskuukkelin - jos resepti kuulostaa houkuttelevalta tai tulet sen peräti testanneeksi ja hyväksi havainneeksi, voit jatkossa klikata "Nam!" Toivon tämän alentavan kävijöiden kynnystä kommentoida. :) Negatiivista palautetta emme luonnollisestikaan halua vastaanottaa. ;)

Pariisia muistellen, osa II

Pariisissa tutustuimme myös entrecôte-pihveihin, joiden mittasuhteet olivat toisinaan mielikuvitukselliset.

Suomessa olen harvemmin törmännyt välikyljykseen pihvin raaka-aineena, mutta hyvin valmistettuna se puolustaa kyllä paikkaansa. Meillä oli pala Metsäojan tilan ylämaankarjan välikyljystä, jonka suunnittelimme grillata pihveiksi Kesäkodissa. Erinäisten asioiden seurauksena päädyimme kuitenkin paistamaan ne pannulla kotona.

Tämä ohje löytyi MTV3:n reseptisivuilta. Alkuperäisen ohjeen valkosipulimäärää tosin vähensin radikaalisti - totta puhuen aivoni lukivat "yhden valkosipulin" automaattisesti "yhdeksi kynneksi". Lopputulos oli maukas, mutta vahvisti samalla päätöksen että grillaamista tullaan vielä kokeilemaan. Naudanfileetä rasvaisempana entrecôten voisi olettaa sopivan hyvin grilliin.

Yrttimarinoidut entrecôte-pihvit

600 g entrecôtea

marinadi:

1-2 valkosipulin kynttä

reilusti silputtua timjamia, rosmariinia ja persiljaa

rypsiöljyä

suolaa, mustapippuria

Poista liiat kalvot ja leikkaa liha pihveiksi. Halutessasi nuiji pihvejä hieman. Hienonna valkosipuli. Laita lihat astiaan, lisää murskattu valkosipuli ja yrttisilppu ja kaada päälle loraus öljyä. Pyörittele lihat marinadissa ja anna marinoitua ainakin tunnin ajan (samalla liha lämpenee paistolämpöiseksi).

Pyyhi ylimääräinen marinadi lihoista ja grillaa tai paista kuumalla pannulla muutama minuutti molemmin puolin pihvin paksuudesta ja halutusta kypsyysasteesta riippuen - itse tykkään syödä sen hieman kypsempänä kuin fileepihvin. Mausta suolalla ja pippurilla. Nosta lihat pannulta/grillistä ja anna vetäytyä hetki folion alla.

 

Tällä kertaa pihvimme sai seurakseen pelkkää vihersalaattia, mutta esimerkiksi edellisen postauksen vihreät pavut sopivat sen seuraksi mainiosti.

Pariisia muistellen

Vuoden takaisella Pariisinmatkallamme ihastuin jostakin syystä kovasti vihreisiin papuihin, joita tarjottiin usein liharuokien lisäkkeenä. Sen jälkeen olen välillä tuputtanut papuja perheelle. Pelkän höyryttämisen ja suolaamisen lisäksi kaivelin muistini pohjalta tämänä simppelin ohjeen, jonka olen vuosia sitten kirjannut talteen jostain, en vain enää muista, mistä. Oman maan papusatoa joutuu tosin odottelemaan vielä loppukesään, sitä ennen olen papujen himossani pakotettu turvautumaan ulkomaan tuontiin ja pakasteisiin.

Vihreät pavut (lisäkkeeksi kahdelle-kolmelle)

n. 200 g pakastettuja tai tuoreita vihreitä papuja

kunnon loraus oliiviöljyä

1-2 valkosipulin kynttä murskattuna

suolaa, mustapippuria

reilusti tuoretta, silputtua persiljaa

Jos käytät tuoreita papuja, ryöppää ne keittämällä muutaman minuutin ajan. Pakastepavutkin voi nopeasti kiehauttaa tai höyryttää. Valuta pavut. 

Lorauta paistinpannuun oliiviöljyä ja kuumenna se. Lisää murskattu valkosipuli ja anna sen hetken aikaa tiristä öljyssä, mutta varo ruskistamasta. Lisää pavut ja hauduta niitä valkosipuliöljyssä miedolla lämmöllä välillä sekoitellen, kunnes ne ovat hieman pehmenneet, mutta ovat kuitenkin vielä napakoita. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita lopuksi joukkoon persiljasilppu.