maanantai 29. lokakuuta 2012

Aamiainen Lindsay S. Nixonin kanssa

Kuten aikaisemmista postauksista on käynyt ilmi, Finn Lectura julkaisi vegaaniruokabloggaaja Lindsay S. Nixonin keittokirjan Helpot ja nopeat kasvisherkut kuluneen viikonlopun Helsingin kirjamessuille. Kirjan markkinoinnin tiimoilta saimme myös kutsun tapaamaan bloggaaja-keittokirjailijaa aamiaiselle mennä-perjantaiaamuna kasvisravintola Silvopleehen.

Paikalla oli kirjailijan itsensä ja kustantajan edustajien lisäksi muutama meitä bloggaajia. Keskustelu sujui vilkkaasti ja välittömissä tunnelmissa. Selvisi sitten sekin, että Lindsay pilkkoo banaanin lautaselle ja pakastaa sen sitten. (Koska onnistuimme tänä viikonloppuna syömään hiukan tilaa pakastimeen, kokeilin tätä, mutta banaaniviipaleet jäätyivät kiinni lautaseen ja vaati hiukan työstöä irrottaa ne. Vadelma-banaanismoothiesta tuli kuitenkin hyvää. Jatkamme harjoituksia.)

Jutustelun lomassa herkuttelimme mm. tattari-taateli tuorepuurolla, kasviksilla täytetyillä sämpylöillä ja tuoreilla hedelmillä sekä jälkkäriksi nautituilla täyttävillä kakuilla. Jokunen idea meni lautaselta korvan taakse, samoin kuin päätös käydä joskus testaamassa Silvopleen lounastakin. 

Kiitos kaikille mukana olleille - meilläkin oli mukavaa! 

Nautitun aamiaisen voimin jaksoimme kierrellä Kirja- sekä Viini, ruoka ja hyvä elämä - messuilla useamman tunnin. Ikävä kyllä meillä ei ollut tilaisuutta mennä seuraamaan Lindsayn haastattelua ja kokkaamista lauantaina. Kamomillan konditoria sen sijaan kävi paikan päällä ja raportoi kokemastaan.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Happamia, sanoi Ketturouva pihlajanmarjoista

Keräsimme Pojan kanssa Kesäkodin pihapihlajasta ämpärillisen marjoja. Niitä sitten aikani parvekkeella säilytettyäni ryhdistäydyin lopulta hyytelönvalmistukseen. Ilahdutti kovasti kun löysin (itselleni entuudestaan tuntemattomasta) sauvajyväsen blogista vinkin tehdä hyytelö höyrymehusta. Eläköön, pois vaivalloinen siivilöiminen!

Pihlajanmarjahyytelö mehusta 

Keitä pihlajanmarjoista höyrymehu tavalliseen tapaan.

Siirrä mehu kattilaan ja lisää 100 g hillosokeria/1 dl pihlajanmarjamehua. Keitä kymmenen minuuttia, kuori vaahto. 

Lisää halutessasi 2-3 rkl konjakkia. Jos käytät atamonia, lisää myös se tässä vaiheessa pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita hyvin.

Tölkitä hyytelö puhtaisiin, kuumennettuihin tölkkeihin. 

Pihlajanmarjahyytelöstä voi tehdä esimerkiksi seuraavan jälkiruuan:

Pihlajanmarjalumi
(mukailtu Ruokavuosi-kirjasta) 

4 dl kuohukermaa
2 keltuaista
1-2 dl pihlajanmarjahyytelöä
(tomusokeria)

Vatkaa kerma vaahdoksi. Vaahdota keltuaiset toisessa kulhossa, ja yhdistä vaahdot. Mausta seos maun mukaan pihlajanmarjahyytelöllä. Tarvittaessa lisää tomusokeria. Jaa annosmaljoihin ja jäähdytä jääkaapissa.

Halutessasi voit myös pakastaa seoksen jäädykkeeksi pakastimessa tai pakkassäällä ulkosalla.


tiistai 23. lokakuuta 2012

Arpajaiset


Lupauksemme mukaan arvoimme banaaninpakastusvinkkejä jakaneiden kesken neljä kirjamessulippua. Onnetar suosi seuraavia: Canelia, Heleen, Jii ja Nti Papu sekä Yaelian.

 
Canelia ja Jii & Nti Papu, otatteko yhteyttä: tulikettu at iki piste fi, ja lähetätte osoitetietonne, niin saatte lippunne viikonlopuksi! Heleeniin ja Yaelianiin olen jo ottanut yhteyttä sähköpostitse.

Koska meille jäi sekä kauramaitoa että banaaneja, teimme tänä aamuna toisenkin pirtelökokeilun Helpot ja nopeat kasvisherkut -kirjasta. Tässä banaanipirtelössä eivät kirjan reseptin ainesosien suhteet mielestäni olleet oikein kohdallaan (ellei tarkoitus ole tehdä pikemminkin jäätelöä), joten laitan alle ne määrät, joilla pirtelö syntyi. Tästä yhden hengen annoksesta laajennetusta määrästä riittää hyvin kahdelle.

Banaanipirtelö (kahdelle)

2 pakastettua, mahdollisimman kypsää banaania
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
n. 2-3 dl kauramaitoa (tai soija-, tai riisi-)
n. 1 tl vaniljasokeria (0,25 tl vaniljauutetta)
0,5 tl jauhettua kanelia

Soseuta kaikki ainekset tehosekoittimella. Tarvittaessa lisää nestettä ja kaakaota maun mukaan.


Mitenkö me pakastimme banaanit? Kokonaisina kuoressaan. Pieni pakastimemme on niin täynnä syksyn satoa, ettei sinne mahdu enää ainuttakaan rasiaa, ja jotenkin sotii luontoani vastaan käyttää pakastuspusseja, kun banaanilla on oma, luonnon suunnittelema pakkaus. Kokonaisena pakastetun banaanin kuoren saa kohtuullisen vähällä vaivalla irti kun huuhtelee jäisen banskun nopeasti kuumalla vedellä ja sen jälkeen kuorii sen terävällä veitsellä. Tällöin kuori sulaa sen verran että veitsi pystyy siihen, mutta sisus pysyy vielä jäisenä. Lopuksi kannattaa kyllä lämmitellä sormiakin lämpimän veden alla. Eli parhaiten banaanin pakastaminen tosiaan onnistunee paloina rasiassa tai pussissa, kuten meille neuvottiinkin. 


sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kuinka banaani pakastetaan?

Banaanin pakastaminen ei ollut koskaan tullut mieleenikään, olin kuvitellut ettei etelän hedelmä pakkasesta tykkää. Otsikon kysymys tuli kuitenkin ajankohtaiseksi kun saimme Finn Lecturalta ruokabloggaaja-keittokirjailija Lindsay S. Nixonin (www.happyherbivore.com) kirjan Helpot ja nopeat kasvisherkut, jossa on pitkälti toistasataa vegaanista reseptiä. Vaikka luonnehtisinkin meitä Ketun keittiössä pikemminkin onnellisiksi omnivoreiksi, kirjasta löytyi kaikenlaista houkuttelevaa. Pakastettu banaani on raaka-aine, jota kirjassa käytetään moneen smoothieen ja pirtelöön. Esimerkkinä tänään aamiaiselle koeponnistettu

Korvapuustipirtelö (1 annos)

1 pakastettu banaani
2,5 dl kaura-, soija- tai riisimaitoa (käytimme kauramaitoa)
0,5 tl jauhettua kanelia
0,25 tl vaniljauutetta (korvasimme noin teelusikallisella vaniljasokeria)
0,5 tl vaahterasiirappia (no, sitä saattoi lorahtaa hieman enemmän)

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi juomaksi. 


Enpäs kerrokaan vielä kuinka me ratkaisimme banaanin pakastamisen, mutta kannatti kokeilla,  hyvältä maistui pirtelö! 

Meillä on tilaisuus kysyä banaanin pakastamisesta kirjailijalta itseltään kun tapaamme hänet aamiaisella ensi perjantaina, sillä Lindsay Nixon on tulossa markkinoimaan kirjaansa viikonloppuna (26.-28.10.) järjestettäville Helsingin Kirjamessuille. Tiettävästi hän myös kokkaa messuilla lauantaina.

Sitä ennen esitämme kuitenkin kysymyksen teille, arvoisat lukijamme: kuinka te pakastatte tai pakastaisitte banaanin? 

Pika-arvomme 4 kpl Finn Lecturan lahjoittamia kirjamessulippuja niiden lukijoidemme kesken, jotka vastaavat kysymykseen kommentoimalla tähän viestiin maanantaihin 22.10. klo 24.00 mennessä. 

PS. Ketun keittiön vegaaniset tai helposti sellaiseksi muuntuvat ohjeet löydät reseptivalikoimastamme tunnuksella "kasvisruoka".

perjantai 12. lokakuuta 2012

Flaamilainen pata

Ilmojen kylmetessä on mukavaa laittaa uuniin pata, ottaa se sieltä pari-kolme tuntia myöhemmin, ja nauttia sisällöstä. Tämä ohje on siitä keittokirjasta, jonka alkuperäisteoksesta oli vastuussa se Julia Child (apunaan vähemmän kuuluisuutta saaneet Louisette Bertholle ja Simone Beck kansilehden tekstin mukaan) eli Ranskalaisen keittiön salaisuuksista. Teimme 2/3 annoksen, jonka arvelisimme olevan riittävä neljälle hengelle, koska alkuperäisen mainitaan olevan kuudelle.

Padan seuraksi suosittelemme aivan ehdottomasti perunamuusia. 

Carbonnades à la flamande
(Oluessa haudutettua häränlihaa ja sipulia)

1 kg rasvatonta häränlihaa (lapaa tai ulkopaistia)
oliiviöljyä (tai tuoretta sulatettua ihraa!)
400 g viipaloitua sipulia
3 murskattua valkosipulin kynttä
suolaa ja mustapippuria

2-3 dl vahvaa lihalientä
4,5-6 dl vaaleaa olutta (pilsnerityyppistä)
1,5 rkl fariinisokeria
maustekimppu: 4 persiljanoksaa, laakerinlehti ja 6 timjaminoksaa / 0,5 tl kuivattua timjamia

Kuumenna uuni etukäteen 160-asteiseksi. Leikkaa liha n. 5-10 cm leveiksi ja 1 cm paksuiksi viipaleiksi. Kaada paksupohjaisen paistinpannun pohjalle 3 mm kerros oliiviöljyä (tai sulaa ihraa) ja kuumenna se melkein savuavaksi. Ruskista lihaviipaleet nopeasti muutama kerrallaan ja pane ne syrjään. 

Vähennä lämpöä. Sekoita sipuliviipaleet pannussa olevaan rasvaan (lisää rasvaa jos tarpeen), ja ruskista sipuleita kevyesti n. 10 min, välillä sekoitellen. Ota sipulit pois lämmöntä, mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita joukkoon murskatut valkosipulin kynnet. 

Lado tulenkestävään pataan puolet ruskistetusta lihasta, mausta suolalla ja pippurilla, ja levitä päälle puolet sipulista. Toista tämä lopulla lihalla ja sipulilla. Hautaa maustekimppu lihaviipaleiden väliin.

Kuumenna lihaliemi paistinpannussa ja kaavi siihen kaikki pannuun hyytynyt paistoliemi. Kaada pataan lihan päälle. Lisää olutta niin paljon, että liha juuri ja juuri peittyy, ja sirota pataan fariinisokeri. Kuumenna pata kiehumispisteeseen liedellä. Pane sitten kansi pandan päälle ja siirrä pata lämmitetyn uunin alaosaan. Lämmön tulisi olla sellainen, että neste kiehuu koko ajan aivan hiljaa. 

Hauduta 2,5 tuntia. Kun ruoka on valmista, lihan pitäisi tuntua murealta haarukalla kokeiltaessa. 

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails