keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Pekonia monessa muodossa

Ei liene kovin yllättävää, että Kettuväen Kesäkodin grillissä kärisevät niin pekoni kuin sienetkin.

Sinihomejuustotäytteiset herkkusienenlakit
(trad.)

3-4 isoa herkkusientä / syöjä
yhtä monta viipaletta amerikanpekonia kuin sieniä
sinihomejuustoa

Olemme aikaisemmin tehneet näitä aurajuustosta ja olleet tyytyväisiä lopputulokseen. Tällä kertaa kuitenkin käytimme Bavaria Blue -juustoa, ja olimme seitsemännessä taivaassa. Selvästi tällainen voimakkaan makuinen, kermainen homejuusto korostaa tämän sienten, juuston ja pekonin jalon liiton onnistuneisuutta.


Peruna-pekonivartaat
(Ruoka & Viini 4/2009)

20 keitettyä uutta perunaa, mielellään pienenlaisia
1 pkt amerikanpekonia

Pujottele kypsät perunat ja pekoniviipaleet grillivartaisiin. Jos käytät puisia varrastikkuja, liota niitä vähintään tunnin ajan ennen grillaamista.

Grillaa vartaita kunnes pekoni ruskistuu (noin 5 min). Tarjoa ne rucolapediltä, johon on lisätty tilkka hyvää oliiviöljyä ja hiukan suolaa ja pippuria.

Ruoka & Viini tarjosi vartaat grillatun lohen lisänä, mutta ne sopivat myös mainiosti kevyeksi lounaaksi sellaisenaan. Pääsimmepä samalla testaamaan puutarhakalusteetkin.


Jälkiruuaksi keitimme kahvit ja laadimme Päivättären kanssa raparperihillokkeella ja mansikkahillolla täytetyn kakun, joka sai kuorrutteekseen vaniljavanukasta ja koristeeksi keto-orvokkeja.

Raparperihilloke

6 raparperin vartta
n. 2 dl vettä
n. 2,5 dl sokeria
(kanelia)

Kuori ja pilko raparperin varret. Sulata sokeri veteen ja lisää raparperi. Hauduttele kunnes raparperi on pehmeää ja lopputulos hillomaista. Mausta halutessasi esim. kanelilla.

4 kommenttia:

Ketturouva kirjoitti...

Unohdin näköjään valmistusohjeet pekonilakeista, mutta idea varmaan selviää kuvasta aika hyvin. Poistetaan sienestä jalka, laitetaan tilalle nokare sinihomejuustoa, ja kietaistaan komeus pekonisuikaleeseen, joka kiinnitetään cocktail-tikulla. Tai tulitikulla, josta rikkipää on vuoltu pois, kun huomataan, että cocktail-tikkuja ei Kesäkotiin ole vielä tullut hankittua.

Tintti kirjoitti...

Raparperihillokkeeseen sopii hyvin mausteeksi myös kaardemumma.

Dea kirjoitti...

Mitä nuo kukat ovat? Villiorvokkeja?

Ketturouva kirjoitti...

Tintin, kiitos vinkistä. Kaneliin päädyttiin tässä tapauksessa siltä pohjalta mitä kesäkodin kaapista löytyi. Kardemummaa pitäisikin viedä, jos vaikka Karhuherra äityisi pullaa leipomaan.

Dea, kukat ovat tosiaan keto(?)-orvokkeja, joita kasvaa kesäkodin pihalla.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails