Tuli taannoin Arin kanssa puheeksi, että olisi hauskaa joskus kattaa venäläistyylinen zakuska-pöytä.
Itsenäisyyspäivän tarjoama pitkä viikonloppu tuntui sopivalta ajankohdalta. Kun samoihin aikoihin saimme Ylimuulin ystävällisellä välityksellä tilatuksi highland-karjan lihaa suoraan tilalta, vaikutti hyvältä ajatukselta laatia pääruuaksi jotain tilaamastamme entrecotêsta. Arin venäläinen keittokirja ei kuitenkaan sisältänyt mitään siihen sopivaa, joten käännyimme jälleen kerran Lehmusoksien Mannerheimin pöydässä -kirjan puoleen, onhan siellä osio venäläisiä ruokia Mannerheimin Pietarin-vuosiin liittyen. Lisäksi Mannerheim sopi muutenkin temaattisesti hyvin lähestyvään itsenäisyyspäivään.
Tällaisen menun saimme synnytetyksi:
Zakuska-pöytää varten kävimme Karhuherran kanssa tutustumassa Itäkeskuksen venäläisiä ruokia myyvään Kalinka-kauppaan, ja sieltä löysimmekin kaikenlaista herkkua.
Alla pientä kuvakoostetta alkupaloista. Reseptejä seuraa perässä kunhan ehdimme niitä kirjailla.
Zakuska-pöytää
Kalinkan kasvisborssia alkukeitoksi.
Arin tekemiä piirasia.
Makkarat tulivat Hakaniemen hallin uudesta puolalaisesta herkkukaupasta.
Savustettua kilohailia öljyssä.
Venäläiset pelmenit tarjottiin smetanan, sitruunamehun ja viinietikan kanssa.
Snapsiksi piti tietysti saada Marskin ryyppyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti