tiistai 28. joulukuuta 2010

Pistaasibiscotit

Meillä on ollut perinteenä leipoa jouluksi cantuccineja. Tänä vuonna päätimme kokeilla niiden lisäksi myös Alkon Etiketti-lehdestä bongattuja pistaasilla höystettyjä biscotti-keksejä.

Pistaasibiscotit (n. 20 kpl)

50 g huoneenlämpöistä voita
1,5 dl sokeria
3,25 dl vehnäjauhoja
0,25 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl rouhittuja (suolaamattomia) pistaaseja
2 tl raastettua (luomu-)appelsiinin tai sitruunan kuorta
1 muna
1 rkl vastapuristettua appelsiini- tai sitruunamehua

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Sekoita kuivat aineet ja pistaasit keskenään ja lisää seos appelsiininkuoren kanssa voivaahtoon. Lopuksi lisää muna ja appelsiinimehu. Sekoita tasaiseksi. 

Jaa taikina kahtia ja leivo taikinanpuolikkaat kahdeksi tangoksi (n. 20 x 5 cm) uunipellille. Paista 175 asteessa noin 25 min.

Anna tankojen hieman jäähtyä ja leikkaa ne sitten terävällä veitsellä vinoviipaleiksi. Laita palat leikkauspinnat ylöspäin pellille leivinpaperin päälle ja paista vielä 10 min tai kunnes palat ovat rapeita. Anna viipaleiden jäähtyä.

Tuli havaittua että taikina leviää uunissa melkoisesti, joten jos et halua kekseistä valtavan suuria, kannattaa tangot pyöritellä ohjetta ohuemmiksi.

Käytin kekseihin sitruunankuorta ja -mehua, mutta lopputulos oli mielestäni liian sitruksinen, pistaasin maku pyrkii peittymään sitruunan alle. Seuraavan kerran kokeilen appelsiinia.


Keksejä syödään perinteisesti niin, että niitä kastetaan makeaan vin santo -viiniin. Madeiraakin voi Etiketin mukaan kokeilla kyytipojaksi. Me laitoimme pistaasibiscotteja cantuccinien kanssa myös sukulaisten ruokalahjoihin, totta kai asiaankuuluvasti vin santo -pullon kylkiäisenä.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails