lauantai 25. maaliskuuta 2006

Kevättä odotellessa

Tänään oli aivan upea kevättalvinen päivä, jota olisi ollut synti käyttää siivoamiseen. Siispä lähdimme kävelylle. Meren jäällä näkyi hiihtäjiä ja koiranulkoiluttajia. Aurinkoisissa rinnepaikoissa oli kuitenkin jo pälviä - kevät tekee tuloaan. Sen kunniaksi herkuttelimme viime kevään pakastetuilla muistoilla ja paistoimme illalla nokkoslettuja. Lastenvaunujen työntäminen raikkaassa ulkoilmassa kehittää terveen ruokahalun...

Nokkossesonki on täällä etelässä parhaimmillaan toukokuussa, kun nämä polttavat herkut alkavat nousta maasta. Nokkosia korjatessa kannattaa käyttää käsineitä ja saksia - pienikin nokkonen polttaa ärhäkästi. Syötäväksi sopivat keväällä nousevat pehmeät, nuoret versot kokonaan ja hieman varttuneemmista nokkosistakin latvaosat, kunhan ne eivät ole ehtineet alkaa tehdä nuppuja. Kukkimisvaiheeseen päästyään nokkonen ei enää kelpaa ruuanlaittoon. Nokkosia ei myöskään pidä korjata tienvarsilta tai navetoiden ja ulkohuussien liepeiltä. Onneksemme palstallamme kasvaa hyvinvoiva nokkoskanta aivan viljelemättä. Koko nokkossatoa emme ehdi syödä toukokuussa, joten ryöppäämme ja pakastamme osan myöhemmin käytettäväksi.

Oheinen nokkoslettujen resepti on peräisin Mysi Lahtisen Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä takavuosina pitämältä ruokapalstalta. Alkuperäiseen ohjeeseen kuuluneen voisulan olemme jättäneet pois. Nokkosletut sopivat mainiosti täytettäviksi (täytteet on laadittu omasta päästä).

Nokkosletut kolmella täytteellä

Lettutaikina:
n. 1 litra nokkosen lehtiä, ryöpätään* ja silputaan
2,5 dl maitoa
2,5 dl vettä
4 kananmunaa
n. 2 dl vehnäjauhoja
suolaa

* nokkosten ryöppääminen: kuumenna vesi kiehuvaksi isossa kattilassa ja keitä nokkosia 2-3 minuuttia, kaada siivilään ja jäähdytä laskemalla kylmää vettä päälle, purista vesi pois

Vatkaa sekaisin maito, vesi ja kananmunat, lisää jauhot. Anna taikinan turvota n. puoli tuntia. Taikinan turvotessa valmista täytteet. Paista letut voissa ja nauti.

Sienitäyte:
1 pieni tlk smetanaa
liotettuja suolasieniä (esim. rouskuja) hienonnettuna
1 pieni sipuli silputtuna
mustapippuria

Lohitäyte:
ruodittua savulohta hienonnettuna
ruohosipulituorejuustoa
tilkka ruokakermaa notkistamiseen
hieman sitruunan mehua
tuoretta ruohosipulia silppuna
mustapippuria

Porotäyte:
kylmäsavuporoa pieneksi pilkottuna
kantarellituorejuustoa
tilkka ruokakermaa notkistamiseen

2 kommenttia:

Polkkapossu kirjoitti...

Mukava huomata, että on syntynyt uusi ruokablogi :)

Ketturouva kirjoitti...

Hauskaa saada vierailijoita!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails