torstai 6. toukokuuta 2010

Pannukakkuja iltapalaksi

Lähikaupan hyllyt alkavat näyttää kovin tyhjiltä, mutta toistaiseksi elintarvikealan lakko ei ole purrut meihin. Onpahan hyvä syy käyttää pois kaappeihin kertyneitä aineksia.

Pinaatti-ricottapannarit (n. 10 kpl)
(Kotiliesi 6/2010)

150 g pakastepinaattia
250 g ricottajuustoa*
1,5 dl maitoa
2 kananmunaa
1-2 valkosipulinkynttä
suolaa, rouhittua mustapippuria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa

voita paistamiseen
(hienonnettua kevätsipulia pinnalle)

Sulata pakastepinaatti ja valuta pois ylimääräinen neste. Vatkaa sekaisin pinaatti, ricotta, maito ja munat. Murskaa valkosipuli ja hienonna se. Lisää taikinaan valkosipuli ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita lopuksi joukkoon keskenään sekoitetut kuiva-aineet siivilän läpi. 

Paista pannukakut voissa molemmin puolin. Tarjoa halutessasi lisänä kevätsipulisilppua. 

* Meillä oli ricottaa vajaa purkki, joten jatkoin juustoa maitorahkalla, suunnilleen suhteessa 2 osaa ricottaa, 1 osa rahkaa. 


Paistoin pannukakut blinipannuilla, lettupannukin varmaan sopisi tarkoitukseen (silloin lettuja tulee hiukan enemmän). Sopivassa taikinamäärässä per pannukakku oli alkuun hieman hakemista. Alkuun laitoin liikaa taikinaa, eivätkä paksut pannarit meinanneet kypsyä. Ohuehko taikinakerros riittää. Soodan ja leivinjauheen ansiosta pannarit nousevat pannussa ja niistä tulee mukavan paksuja ja kuohkeita.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails