maanantai 24. toukokuuta 2010

Raparperimurua

Supliikkimies onnistui puhelinmyymään minulle halvalla Glorian tilauksen. Ensimmäisessä kotiinkannetussa lehdessä oli Pipsa Hurmerinnan suosikkireseptejä, joista löytyi useampikin makuhermoja kutkuttava. Niiden joukossa oli myös aprikoosicrumble.

Crumblen juuret ovat Wikipedian mukaan II maailmansodan aikana Britanniassa. Sen syntyyn johti elintarvikkeiden säännöstely, jonka vuoksi perinteisten piirakkapohjien leipominen ei onnistunut. Crumble onkin eräänlainen piirakka ilman pohjaa.

Crumble on ihanteellinen kesäleivonnainen. Taikina on helppo tehdä askeettisemmallakin mökillä, koska sormia kummempaa sekoitinta ei tarvita. Täyte voi olla mitä hedelmiä tai marjoja tahansa, ja paistoksen pinnalle taikinan sekaan voi lisätä myös pähkinöitä. Tärkeää on fariinisokeri, jolla saadaan aikaan crumblen rapea pinta. Aprikoosien puutteessa päätin kokeilla raparperiversiota. Taikinaa tein puolet alkuperäisestä.

Raparpericrumble

125 g voita
125 g (vähän reilu 2 dl) vehnäjauhoja
125 g sokeria, josta puolet kide- ja puolet fariinisokeria
5-7 raparperin vartta
3-4 tl sokeria

Sekoita voi, jauhot ja sokerit nyppimällä hiekkamaiseksi seokseksi.

Kuori raparperit ja pilko ne. Laita raparperit korkealaitaisen uunivuoan pohjalle ja sekoita joukkoon muutama teelusikallinen sokeria. Ripottele taikinaa raparperipalojen päälle. Ravista vuokaa välillä että taikinaa sekoittuu raparperipalojen joukkoon, ja ripota loppu taikina päälle. 

Paista uunissa 190 asteessa 30-45 minuuttia kunnes pinta on kauniin kullanruskea. Anna jäähtyä tovi ja tarjoa runsaan vaniljakastikkeen kera.

Crumble ennen paistamista.

Ehkä jauhoja olisi pitänyt olla enemmän tai kyse oli siitä että voi oli liian pehmeää, koska jos taikinani jotain maalajia muistutti, se oli kyllä hiekansekaista savea. Lopputulos ei kuitenkaan ollut mielestäni yhtään epäonnistunut, mukavasti hampaissa rapsahtelevan kuoren alla oli ihanan pehmeää ja makoisaa taikina-raparperiseosta. Ketun keittiö suosittelee!

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails