lauantai 23. heinäkuuta 2011

Moussaka

Olemme lähdössä matkoille, joten vuorossa on operaatio jääkaapin tyhjennys. Meidän jääkaappimme on tosin joka tapauksessa ympärivuotisesti puolillaan hilloja, mehuja ja sen sellaista kylmäsäilytettävää, mutta ainakin herkemmin pilaantuvat ruuat täytyy yrittää syödä pois ennen lähtöä.

Koska vihanneslokerossa majaili yksi munakoiso, päätin vihdoinkin laittaa moussakaa. Reseptiarpajaisten pisimmän korren veti tämä Maku-lehden ohje, joka olikin erittäin onnistunut valinta, moussakasta tuli nimittäin hillittömän hyvää.

Muutin ohjetta sikäli, että alkuperäisessä ohjeessa munakoisoa ei neuvottu itkettämään. Itse kuitenkin vannon itkettämisen nimiin, sillä ilman sitä koiso voi jäädä karvaaksi. Leikkasin koison ja kesäkurpitsan myös ohuemmiksi viipaleiksi kuin ohjeessa, eivätkä paksummat viipaleet olisi isohkoon vuokaani riittäneetkään kokonaiseksi kerrokseksi. Alla siis moussaka sellaisena kuin sitä laitoin. 

Kreetalainen moussaka (kuudelle)

400 g munakoisoa (yksi parahultaisen kokoinen koiso)
300 g kesäkurpitsaa (yksi keskikokoinen kesäkurpitsa)
400 g keitettyjä perunoita (otin arviolta kymmenkunta uutta perunaa)
1 sipuli
2 tomaattia
500 g naudan paistijauhelihaa
0,25 dl tomaattipyreetä (laitoin yhden pikkutölkin)
suolaa, mustapippuria
3 rkl silputtua persiljaa (saattoi mennä enemmän)

oliiviöljyä paistamiseen

Itketä munakoiso: viipaloi koiso n, 0,5 cm paksuiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet esim. uunipellille ja sirota niiden päälle hieman suolaa. Anna koison itkeä 1-2 tuntia ja taputa sitten viipaleet talouspaperilla kuivaksi.

Leikkaa myös kesäkurpitsa vastaavalla tavalla viipaleiksi. Paista munakoiso- ja kesäkurpitsaviipaleet muutamassa erässä pannulla oliiviöljyssä kunnes ne saamat hieman väriä. (Tarkoitus ei kuitenkaan ole, että ne menevät aivan lötköiksi jo tässä vaiheessa.)

Hienonna sipuli ja kuutioi tomaatit. Paista jauheliha ja sipulisilppu oliiviöljyssä. Lisää sekaan tomaattipyree ja tomaattikuutiot ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi persiljasilppu. 

Valmista valkokastike:

2-3 rkl oliiviöljyä
3/4 dl vehnäjauhoja
5 dl kevytmaitoa
1/4 tl muskottipähkinää
suolaa, mustapippuria
50 g vuohenmaitojuustoa
1 kananmuna

Pane kattilaan kuumenemaan oliiviöljy ja lisää siihen jauhot. Sekoita hyvin, älä anna jauhon ruskistua. Vatkaa sekaan maito ja sekoita hyvin, jotta kastikkeeseen ei jää kokkareita. Kiehauta maitokastike koko ajan sekoittaen, sillä vehnäjauho-oliiviöljyseos jämähtää halukkaasti kattilan pohjaan ellei sitä pidä liikkeessä (mistäkö tiedän? no arvatkaa...). Mausta suolalla, pippurilla ja jauhetulla muskotilla. Muista suolatessasi että suolaa tulee myös juustosta.

Ota kattila tulelta ja lisää kastikkeeseen murusteltu vuohenjuusto. Sekoittele kunnes juusto on sulanut kastikkeeseen. Anna sitten kastikkeen jäähtyä jonkin aikaa (itse jäähdytin kastikkeen kylmävesihauteessa). Lisää muna ja sekoita hyvin. 

Kokoa moussaka voideltuun uunivuokaan latomalla siihen kerroksittain kesäkurpitsaviipaleita, jauhelihaseosta, perunaviipaleita ja jauhelihaseosta. Lado päällimmäiseksi munakoisoviipaleet ja valuta valkokastike tasaisesti koko komeuden päälle. Paista uunissa 200 asteessa n. 40-45 min kunnes valkokastike on saanut väriä. Anna vetäytyä vartista puoleen tuntiin ennen tarjoilua. 


Moussakan valmistaminen vaatii hieman enemmän vaivannäköä, mutta maku palkitsee. Käyttämäni ylämaankarjan jauhelihakin tosin varmasti osaltaan vaikutti onnistuneeseen lopputulokseen, sillä sen maku on voimakkaampi kuin tavallisessa naudanjauhelihassa. Vaihtoehtona voisi käyttää myös lampaanlihaa.

Todistetusti moussaka toimii loistavasti myös seuraavana päivänä.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails