maanantai 21. helmikuuta 2011

Rekkakakku viisivuotiaalle kuskille

Poika tilasi varmaankin jo puoli vuotta sitten synttäreilleen rekkakakun. Sen jälkeen lisävaatimuksia esitettiin säännöllisin väliajoin. Googlettelin päivänä muutamana inspiraatiota, mutta yllättävän harvoja rekan muotoisia kakkuja löytyi. Useampiakin sellaisia kyllä, joissa oli rekan kuva tai rekka päällä. Määritelmän mukaan rekan tuli olla kolmiulotteinen ("siinä pitää olla rekan muoto") ja kuorrutuksen piti olla marsipaania. Onneksi minua huomattavasti taitavampi sokerileipuri Päivätär lupautui auttamaan kakun kokoamisessa ja koristelussa.


Rekka on koottu kääretorttupohjasta, josta leikkasimme sopivia paloja. Kääretorttupohjan ohje on peräisin Kinuskikissalta. Teimme taikinaa tupla-annoksen, päivänsankarin itse toimiessa ansiokkaasti sähkövatkaimen käyttäjänä, ja paistoimme kaksi pohjaa valmiiksi edellisenä päivänä.

Koska marsipaanikakku kestää huonosti säilyttämistä kuvun alla, koristelu hoidettiin samana päivänä kuin kakku oli tarkoitus syödä. Kerrosten väliin laitoimme mascarpone-vadelmavaahtoa ja kostutukseen vaniljamaitoa.

 
Sen jälkeen koko kakku voideltiin kaakao-voikreemillä, joka valmistettiin yksinkertaisesti sekoittamalla pehmeään voihin siivilöityä tomusokeria ja tummaa kaakaojauhetta kunnes syntyi riittävän kiinteä tahna.


Lopuksi rekka päällystettiin ohueksi kaulitulla, valmiiksi värjätyllä marsipaanilla, josta tehtiin myös rekan tuulilasi. Marsipaanin kaulitseminen sujuu hyvin tomusokerijauhotetulla silikonialustalla. Rekan kulmia varten marsipaaniin piti leikata viiltoja, ja se hoitui parhaiten saksilla.


Lopuksi täydensimme koristelun yhdessä. Ohuemmat koristelut on tehty Dr. Oetker -kakunkoristeluväreillä. Vilkut ja valot, jotka Poika asensi korkeimman omakätisesti, ovat viinikumeja. Olisin halunnut renkaiksi lakritsanauharullia, mutta sellaisia ei kaupasta löytynyt. Niinpä renkaiden merkki on Domino.





Hauskat pikeerikuorrutetut autokeksit ovat niin ikään Päivättären käsialaa.

Kakun kuorrutus oli melkoisen makeaa, samoin kääretorttupohja, mutta mascarpone-vadelmaseos taittoi makeutta mielestäni mukavasti niin ettei lopputulos maistunut liian imelältä. Aikuiset tuntuivatkin kakusta tykkäävän. Lapset jakautuivat 2-2 niihin, jotka tykkäsivät ja niihin jotka eivät tykänneet, yksi ei ottanut kakkua ollenkaan. 

PS. Pojalla on jo monivuotinen suunnitelma valmiina: seuraavaksi synttäriksi pitää kuulemma leipoa ratikkakakku, sitten junakakku ja sen jälkeen metro... Onneksi mieli ehtii vielä muuttua, mutta mahtaako tilalle tulla mitään sen helpommin toteutettavissa olevaa?

6 kommenttia:

Voisula kirjoitti...

Kiva on leipoa lapselle syntymäpäiväkakkua. Hauska kakku oli teillä.

Tupu kirjoitti...

Onnea isolle pojalle ja sen äidille. Kakku oli mitä mainioin.

Voisula kirjoitti...

Niin, ja tietenkin paljon onnea kaikille! Lapsen kanssa juhlii koko perhe.

Ketturouva kirjoitti...

Voisula ja Tupu, kiitos onnitteluista. :)

Päivätär kirjoitti...

Selvennän vielä, että kaakaovoikreemiin tuli 125 g pehmeää voita, 4 dl tomusokeria, n. 2 rkl kaakaojauhetta ja 2 rkl vettä.

Ketturouva kirjoitti...

Kiitos täydennyksestä Päivätär. Ei se sitten ollutkaan ihan niin simppeli juttu kuin miltä sivusta seuraten näytti. :)

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails